Uusimmat

Voi luoja, ei! Yksi 1990-luvun hirveimmistä elokuvista on saamassa jatko-osan

04.05.2021 17:41 Muropaketin toimitus

Spice Girls oli 1990-luvulla niin hillittömän iso viihdetuote, että girl power siirtyi myös elokuvamuotoon. Lopputulos oli hirvittävä.

Sikäli kun olette jo autuaasti unohtaneet vuoden 1997 Spice World -elokuvan, sallikaa meidän virkistää muistianne.

Anteeksi tästä:

Spice World oli tietenkin Spice Girlsin faneille kova juttu, mutta muu kansa suhtautui elokuvaan karsastaen, eivätkä vuodet ole lisänneet rakkautta leffaa kohtaan. IMDb:ssa Spice Worldin arvosanojen keskiarvo on tällä hetkellä 3,5/10, mikä tekee siitä yhden vuosikymmenensä kehnoimmista teatterilevitykseen päässeistä elokuvista.

Nyt The Sun -lehti uutisoi huhusta, jonka mukaan Spice World olisi saamassa jatko-osan. Tarkoituksena on juhlistaa Spice Girlsin 25-vuotisjuhlaa ensi vuonna näyttävästi, ja tähän tarkoitukseen elokuva sopisi hyvin.

Mitä medioihin tulee, ei The Sun ole tietenkään sieltä luotettavimmasta päästä. Ajatus Spice World 2:sta ei kuitenkaan ole täysin uusi: arvovaltainen Variety-lehti uutisoi leffasuunnitelmista jo muutama vuosi sitten. Silloin ei kameroita saatu käyntiin, kenties tällä kertaa sitten.