Uusimmat

“Voi luoja, ne vihaavat meitä” – Adam Sandler paljasti hetken, jolloin hän lopetti elokuva-arvioiden lukemisen

05.12.2022 14:14 Muropaketin toimitus

Adam Sandlerin tähdittämä ja käsikirjoittama Billy Madison julkaistiin vuonna 1995. Kriitikot vihasivat elokuvaa.

Miljoonat rakastavat Adam Sandlerin komedioita. Entertainment Weeklyn haastattelussa näyttelijä kuitenkin muistelee hetkeä, jolloin tajusi, etteivät kaikki todellakaan pidä hänen elokuvistaan.

Tuo kyseinen hetki tapahtui vuonna 1995 Billy Madison -elokuvan julkaisun jälkeen. Elokuva oli myös ensimmäinen, jonka käsikirjoituksessa Sandler oli mukana. Toisena käsikirjoittajana Tamra Davisin ohjaamassa komediassa toimi Tim Herlihy.

“Kun olin 17-vuotias ja ryhdyin tähän, en ajatellut kriitikoita ollenkaan. En tajunnut mitä voisi olla tulossa. Ajattelin vain, että elokuvia tehdään ja ihmiset menevät katsomaan niitä. Kun Billy Madison julkaistiin, minä ja käsikirjoittajakaverini olimme, että jee, tästä kirjoitetaan New Yorkissa. Kasvoimme lukemalla lehtiä, kun opiskelimme New Yorkin yliopistossa. Ja sitten luimme ensimmäisen ja kauhistuimme, että voi luoja, mitä tapahtui, nehän vihaavat meitä. Ajattelimme, että se nyt oli vain tämä lehti, mutta sitten 90 % lehdistä sanoi että elokuvamme on pelkkää roskaa”, Sandler kertoo.

Tuon jälkeen Sandler kertoo lopettaneensa arvosteluiden lukemisen.

Suomen suoratoistosta Billy Madisonia ei tällä hetkellä löydy, mutta vuokrattua tai ostettua sen saa muutaman euron hintaan kaikista keskeisistä nettivuokraamoista.