Uusimmat

“Voihan v-ttu” – Siinä kaikki mitä studiopomo totesi luettuaan Avatar 4:n käsikirjoituksen

James Cameron Avatarin kuvauksissa © 2008 Twentieth Century Fox

13.12.2022 20:00 Muropaketin toimitus

James Cameron on suunnitellut Avatar-elokuviensa sarjan viiden elokuvan mittaiseksi. Ensimmäinen jatko-osa Avatar: The Way of Water saa ensi-iltansa huomenna.

Vuonna 2009 julkaistu Avatar saa jatkoa vihdoin tällä viikolla, kun massiivinen Avatar: The Way of Water saa ensi-iltansa. James Cameron on kertonut suunnitelleensa elokuvasarjansa viiden elokuvan mittaiseksi. Kolmannen elokuvan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2024 ja neljännen vuonna 2026.

Colliderin haastattelussa Cameron kertoo, että halusi käsikirjoittaa koko tarinan valmiiksi ennen The Way of Waterin julkaisua. Hänen mukaansa neljännessä elokuvassa mennäänkin sitten ihan sekaisin.

“Mallini oli sama mitä Peter Jackson teki Lord of the Ringsin kanssa, mikä oli aikoinaan hurja riski. Ja nostan hattua sille, että he saivat kaikki elokuvat julkaistua. Hänellä tietysti oli kirjat tukenaan, joten hän pystyi aina näyttämään näyttelijöille hahmojensa kaaren. Tunsin, että minun pitää tehdä samoin”, Cameron kertoo.

“En voi kertoa yksityiskohtia, mutta voin sanoa sen verran että kun annoin toisen osan käsikirjoituksen studiolle, sain kolme sivua kommentteja. Kun annoin kolmannen osan kässärin, sain yhden sivun, joten olin tulossa paremmaksi. Neljännen kohdalla studion luova johtaja kirjoitti minulle sähköpostin jossa luki ’Holy Fuck’. Kysyin, että missäs ne kommentit ovat ja hän sanoi, että tässä ne on. Koska se menee ihan hurjaksi mutta hyvällä tavalla.”

LUE MYÖS: Arvostelu | Avatar: The Way of Water tekee vaikutuksen vedenalaisilla kohtauksillaan