Uusimmat

Vuoden 1994 rakastettu ja vihattu klassikkoelokuva palaa Finnkinon teattereihin

Kuva: © Tatu Junni, Muropaketti

21.05.2024 10:41 Muropaketin toimitus

Robert Zemeckisin vuoden 1994 elokuvan Forrest Gump ensi-illasta tulee kuluneeksi kesällä tasan 30 vuotta. Sen myötä Finnkino palauttaa klassikon valkokankaalle yhden illan ajaksi.

Forrest Gumpin maailmanensi-ilta järjestettiin Los Angelesissa 23. kesäkuuta 1994. Varsinaiseen laajaan levitykseen elokuva pääsi pari viikkoa myöhemmin 6. heinäkuuta. Suomeen Tom Hanksin hittiä saatiin odottaa useampi kuukausi: ensi-ilta oli meillä vasta 7. lokakuuta 1994. Se ei elokuvan menestykseen vaikuttanut: katsojia kertyi Suomesta lähes 600 000.

Maailmanlaajuisesti Forrest Gumpin lipunmyynti nousi lähes 670 miljoonaan dollariin. Se oli huomattava saavutus 55 miljoonan dollarin budjetilla tehdylle draamakomedialle.

Vaikka Forrest Gump on kerännyt valtavasti kehuja ja palkittiin aikoinaan myös kuudella Oscarilla, on sillä ihailijoiden lisäksi myös vankka vihailijajoukko. Ensinnäkin elokuvan on kritisoitu olevan kehno filmatisointi Winston Groomin romaanista, joka ei tosin mikään kirjallisuuden klassikko ollut edes lähtökohtaisesti. Toisekseen Forrest Gumpin ajatusmaailman on huomautettu olevan sangen kyseenalainen. Esimerkiksi BuzzFeed on julkaissut artikkelin, jossa nostetaan yhdeksän epäilyttävää kohtaa esille Zemeckisin ”mestariteoksesta”.

Finnkino esittää Forrest Gumpin ilman tekstitystä 11. kesäkuuta. Elokuvan ikäraja on K12.

Mikäli ei valkokankaan ääreen jaksa hakeutua, mutta Forrest Gumpin haluaa katsoa, voi turvautua Netflixiin tai Ruutu-palveluun.