Uusimmat

Vuoden 2009 Avatar-elokuvalle on naureskeltu Suomessakin paljon, mutta viime viikonloppu osoitti, että käkätys on turhaa

26.09.2022 14:08 Muropaketin toimitus

James Cameronin Avatar palasi elokuvateattereihin viime perjantaina kahdeksi viikoksi remasteroituna versiona. 

”Pocahonatasia kierrättävälle jättismurffielokuvalle” on usein naurettu ja Avataria pidetty täysin yhdentekevänä kiiltokuvakikkareena, mutta jotain taikaa James Cameronin elokuvassa selvästi on, sillä se on vielä 13 vuoden jälkeenkin maailman menestynein elokuva lähes kolmen miljardin dollarin lipunmyynnillä.

Ja selvästi Avatar kiinnostaa edelleen:

Elokuva nousi Suomessa viime viikonloppuna TOP 20 -listan sijalle kuusi, uutisoi Suomen Elokuvasäätiö. Katsojia kertyi 6095, mikä ei tietenkään ole valtava määrä, mutta uudelleenjulkaisulle ihan hyvä tulos. Lisäksi Avatar hakkasi lipunmyynnissä kolme muuta ensi-iltaa: Cannesin Kultaisen palmun voittanut Triangle of Sadness keräsi 2100 katsojaa ja nousi sijalle kymmenen. Janne Nykäsen Perhereissu sai 366 katsojaa ja Anna Erikssonin W vain 167 katsojaa. Molemmat uutuudet jäivät TOP 20 -listan ulkopuolelle.

Avatarin ensimmäinen jatko-osa, Avata: The Way of Water, saapuu Suomeen 16. joulukuuta.