Uusimmat

Vuoden 2020 Oscar-gaala lähestyy – Suomea edustava elokuva on nyt nimetty

02.09.2019 20:37 Muropaketin toimitus

Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama Hölmö nuori sydän on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon, tiedottaa Suomen Filmikamari ry.

Valinnasta vastasi Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Mukana olivat käsikirjoittaja Mikko Pöllä, säveltäjä Tuomas Kantelinen, käsikirjoittaja Paula Mononen, lavastussuunnittelija Marjaana Rantama, näyttelijä Juha-Pekka Mikkola, ohjaaja-käsikirjoittaja Ulla Heikkilä ja kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala.

Raadin mukaan ”humanistinen, itähelsinkiläisistä nuorista ja epätavallisesta ensirakkaudesta kertova Hölmö nuori sydän on ajankohtainen elokuva olematta osoitteleva”. Raati kiitti erityisesti elokuvan ”vahvoja ja herkkiä näyttelijäsuorituksia, joista erityisesti Jere Ristseppä kantaa nuoresta iästään huolimatta vaikean roolin tarkan vivahteikkaasti”.

Elokuvassa näyttelevät myös Rosa Honkonen, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur ja Katja Küttner.

Suomen nimeämä ehdokaselokuva ei luonnollisestikaan vielä tarkoita sitä, että Hölmö nuori sydän pääsisi mukaan varsinaiseen ”Oscar-mittelöön”.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2018 ja 30. syyskuuta 2019 välisenä aikana.

Palkinto tunnettiin aikaisemmin parhaan vieraskielisen elokuvan palkintona (Academy Award for Best Foreign Language Feature Film). Palkinnon nimi vaihtui tänä vuonna parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnoksi (Academy Award for Best International Feature Film).