Uusimmat

Vuoden paras uutinen Ghostbusters-faneille: Bill Murray palaa Peter Venkmanin rooliin

11.11.2019 11:41 Muropaketin toimitus

Uusi Ghostbusters-elokuva ilmestyy ensi kesänä.

Vuoden 2016 ”naisten Ghostbusters” oli monelle pettymys – tai siltä ainakin vaikutti vihaisten verkkoviestien perusteella. Ennusmerkkien mukaan Ghostbusters 2020 tulee saamaan osakseen suuremman suosion.

Sillä:

Uuden elokuvan ohjaa alkuperäisten Ghostbustersien ohjaajan eli Ivan Reitmanin poika Jason Reitman.

Eikä siinä kaikki:

Dan Aykroyd on vahvistanut tuoreessa haastattelussa The Greg Hill Show’ssa, että kaikki elossa olevat haamujengiläiset (Harold Ramis kuoli vuonna 2014) ovat mukana Ghostbusters 2020:ssa – toisin sanoen Ernie Hudsonin lisäksi myös Peter Venkmania esittävä Bill Murray on suostunut mukaan elokuvaan.

Sivuhahmojen näyttelijöistä Rick Moranis ei ole Ghostbusters 2020:ssa mukana, mutta Annie ”Janine” Potts ja Sigourney Weaver palaavat kyllä rooleihinsa.

Ensi-iltansa Ghostbusters 2020 saa heinäkuussa 2020.