Uusimmat

Vuonna 2018 alkanut fantasiasarja lakkautettiin – ja tietenkin viimeinen jakso päättyi fanien harmiksi cliffhangeriin

29.03.2023 08:59 Muropaketin toimitus

HBO:n Suomessa esittämä Britannia-fantasiasarja sai kirvestä kalloon kolmen kauden jälkeen.

Deadline kertoo brittiläisen Sky-kanavan päättäneen lakkauttaa vuonna 2018 alkaneen Britannia-fantasiasarjan sen kolmanteen tuotantokauteen.

Fanien harmiksi kolmas kausi päättyi cliffhangeriin. Sarjalla oli ainakin kotimaassaan uskollinen katsojakunta. Muualla maailmassa sarjaa on esittänyt esimerkiksi Prime Video. Britannian ensimmäinen kausi olikin Skyn ja Amazonin yhteistuotanto. Sky-kanava ei ole kommentoinut lopettamisen syitä.

Tammikuussa 2018 julkaistussa Muropaketin arvostelussa Britannian ensimmäisestä tuotantokaudesta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Britannia ei ole mestariteos, muttei myöskään genrensä kehnoimpia tekeleitä. Sitä voi suositella jo liian moneen kertaan mainitun Game of Thronesin lisäksi ainakin Vikingsin ja Outlanderin faneille. Ainakin Britannia pieksee joka osa-alueella samalla kohderyhmälle suunnatun, joulukuussa ensi-iltansa saaneen umpisurkean Knightfallin.”

Arvostelu: Britannia-sarja on kuin Game of Thrones ilman lohikäärmeitä

Suomessa Britannia-sarjaa esitti alun perin HBO Nordic. Tällä hetkellä sarjaa löytyy SkyShowtimesta kahden kauden verran.