UUSIMMAT

Wonder Woman -ohjaaja haluaisi jo julkaista jatko-osan – joutuu kuitenkin odottamaan vielä vuoden, ja voi syyttää siitä vain itseään

20.05.2019 16:02 | Muropaketin toimitus

Wonder Womanin jatko-osan Wonder Woman 1984:n piti alkujaan ilmestyä marraskuussa 2019. Ohjaaja Patty Jenkins kuitenkin halusi leffan teattereihin vasta kesällä 2020 – ja nyt hän katuu vaatimustaan.

Ohjaaja Patty Jenkins on ehtinyt jo nähdä varhaisen version ohjaamastaan Wonder Woman 1984:sta, eikä millään haluaisi pantata elokuvaa kokonaista vuotta.

Jos Jenkins saisi nyt päättää, julkaistaisiin Wonder Woman 1984 aikaisemmin kuin kesällä 2020.

”En malta odottaa! […] Elokuva haluttiin julkaista jo aiemmin, mutta minä sanoin että tyypit, se pitää julkaista kesällä 2020, ehdottomasti. Halusin sen julkaisupäivän koko ajan. Ja nyt kun olen nähnyt elokuvasta [varhaisen] version, olen ihan että voi luoja, voidaanko me vaihtaa ensi-ilta aikaisempaan ajankohtaan? Haluaisin kuollakseni jo julkaista tämän leffan. Totta kai kesä 2020 on hyvä myös, mutta on niin turhauttavaa odottaa”, Patty Jenkins totesi tuoreessa haastattelussaan.

Ensimmäinen Wonder Woman ilmestyi vuonna 2017. Elokuva keräsi maailmanlaajuisesti 821 miljoonan dollarin lipunmyynnin.

Muropaketin uusimmat