Uusimmat

X-Men: Dark Phoenixin Suomen ensi-ilta vahvistettu – Luvassa aikaisempia X-leffoja kosmisempi seikkailu

01.03.2019 07:00 Muropaketin toimitus

Uusin X-Men-elokuva nähdään myös Suomessa tuoreeltaan.

Simon Kinbergin ohjaama X-Men: Dark Phoenix saa ensi-iltansa niin USA:ssa kuin Suomessakin 7.6.2019.

Ensi-illan ajankohdan lisäksi Nordisk Film on julkistanut Dark Phoenixin virallisen juonikuvauksen, jonka perusteella luvassa on 20th Century Foxin X-Men-elokuvista ehdottomasti kosmisin:

X-Menit kohtaavat pelottavimman ja voimakkaimman vihollisensa omiensa joukosta, Jean Greyn. Jean on vähällä kuolla avaruudessa tapahtuvan pelastusoperaation aikana, kun hän saa osuman oudosta kosmisesta voimasta. Kun hän palaa kotiin, tapahtunut on tehnyt hänestä paljon aiempaa voimakkaamman – ja erittäin arvaamattoman. Jean vapauttaa voimansa tavoilla, joita hän ei voi ymmärtää eikä pitää sisällään. Joutuessaan syöksykierteeseen ja loukatessaan rakastamiaan ihmisiä, Jean rikkoo siteen, joka pitää X-Menit yhdessä. Nyt, perheen hajotessa, heidän täytyy löytää keino yhdistyä uudelleen. Vain yhdessä he voivat pelastaa Jeanin sielun ja maapallon avaruusolioilta, jotka haluavat valjastaa tämän voiman ja hallita planeettaamme.

X-Men: Dark Phoenixin pääosissa nähdään Jennifer Lawrence, Sophie Turner, James McAvoy, Nicholas Hoult, Jessica Chastain ja Michael Fassbender.

Alla elokuvan tähän mennessä julkaistut trailerit: