Uusimmat

X-Men-elokuvan tekeminen oli Oscar Isaacille paha pettymys: “En voinut liikkua tai edes nähdä näyttelijöitä, joiden vuoksi halusin mukaan”

07.10.2022 17:00 Muropaketin toimitus

Nykyisin Moon Knight -sarjan tähtenä tunnettu Oscar Isaac esitti vuoden 2016 X-Men: Apocalypse -elokuvassa pääpahista.

Oscar Isaac tunnetaan nykyisin Marvel Studiosin Moon Knight -sarjan pääosasta. Hänen ensimmäinen kosketuksensa Marvel-elokuviin tuli kuitenkin X-Menin kautta.

Isaac esitti Bryan Singerin vuonna 2016 ohjaamassa X-Men: Apocalypse -elokuvassa nimipahista – häntä vain oli kaiken maskeerauksen takaa hankala edes tunnistaa.

X-Men: Apocalypse ei ollut mikään hitti, eikä se ollut kokemuksena mukava Isaacillekaan. Tuoreessa haastattelussa (Cinemablendin kautta) Isaac kertoo toivovansa, että elokuva olisi ollut parempi, vaikkakin hän kaikesta kokemastaan huolimatta edelleen muistelee elokuvaa lämmöllä.

“Kyllä minä sen edelleen tunnustan omakseni. Tiedän tarkalleen mitä halusin mennä siinä tekemään ja miksi. Siinä oli mukana upeita näyttelijöitä, joiden kanssa halusin työskennellä: James McAvoy, Michael Fassbender ja Jennifer Lawrence. Olin kerännyt X-Menejä nuoruudessani ja rakastin Apocalypsea, koska hän oli niin friikki, outo hahmo. Mutta sitten kun pääsin paikalle ja tajusin, että minulla oli päälläni kaikki ne proteesit ja puku. En voinut liikkua enkä nähnyt ketään. Kaikki nämä näyttelijät, joiden kanssa halusin työskennellä, enkä edes voinut nähdä ketä he olivat”, Isaac kertoo.