Uusimmat

Yksi 1990-luvun suosituimmista sarjoista julkaistiin Yle Areenassa – Katsottavissa kokonaisen vuoden ajan

19.03.2020 12:30 Muropaketin toimitus

Yle on ilmoittanut lisäävänsä Yle Areenan ohjelmistoon suosittuja ja arkea piristäviä ohjelmia koronaa kodeissaan välttelevien suomalaisten iloksi.

Yle Areenan valikoimaan lisätään esimerkiksi ”kotimaista laatudraamaa, livemusiikkia, taukojumppaa sekä ikimuistoisia urheilukisoja.”

Osa luvatusta tarjonnasta on jo lisätty Yle Areenaan.

Tänään katsottavaksi saapui 1990-luvun huippusuosittu Metsolat-sarja kokonaisuudessaan. Esitysaikaa draamasarjalla on kokonainen vuosi.

Metsolat on TV2 Teatteritoimituksen tuotanto vuosilta 1993-1996. Metsoloiden elämää ja yhteiskunnan muuttumista seurataan vuosina 1987-1994 ja vuonna 1996 Metsolat kokoontuvat viettämään vielä yhteistä muistojen joulua Leppävaaraan.

Sarjan kuvaus kuuluu seuraavasti:

”Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat. Metsolat kertoo kainuulaisen suvun tarinaa, jossa 90-luku tuo muutoksia melkein kaikkien perheenjäsenten elämään: kotitilan karjatalous ei elätä entiseen malliin, kuvitteellisessa pienessä Hoikan kunnassa ei löydy töitä ja yrittäjyys houkuttaa maanläheisiä mutta kunnianhimoisia sisaruksia. Samalla sarja kertoo suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä laajemminkin 80-luvun kasinovuosina ja 90-luvun lamassa.”

Metsoloita pääset katsomaan täällä.