Uusimmat

Yksi 2000-luvun suosituimmista sarjoista loppuu 16. toukokuuta – ”Nyt on nenäliinoille käyttöä”, totesi näyttelijä

23.04.2019 06:05 Muropaketin toimitus

Vuonna 2007 käynnistynyt hittisarja The Big Bang Theory eli Rillit huurussa saavuttaa vihdoinkin finaalinsa tänä vuonna.

Rillit huurussa -sarjan viimeinen jakso esitetään Yhdysvalloissa 16. toukokuuta. Spin-off-sarja Young Sheldon jatkaa televisiossa sen jälkeenkin, mutta tämä lienee alkuperäisen sarjan faneille – ja näyttelijöille – kohtalaisen laiha lohtu.

Amy Farrah Fowleria vuodesta 2010 lähtien esittänyt Mayim Bialik on tehnyt omaa surutyötänsä sarjan päättymisen tiimoilta jakamalla Twitterissä kuvan pukuhuoneestaan.

”Pieni kulmani Big Bang Theoryn setissä puretaan pala palalta ennen sarjan loppua. Ehkä nenäliinapaketti pitää säilyttää loppuun asti”, Bialik kirjoittaa kuvan saatteessa.

Iloisiakin hetkiä lopun aikoihin liittyy.

Tuoreemmassa tweetissään Mayim Bialik on iloinnut Regina Kingin vierailusta The Big Bang Theoryssa. Mistään tusinavieraasta ei ole kyse, sillä King voitti taannoin parhaan naissivuosan Oscarin elokuvasta If Beale Street Could Talk.