Uusimmat

Yksi 2010-luvun parhaista scifi-elokuvista löytyy nyt Netflixistä – ”Tätä joko rakastaa tai vihaa”, kuittasi kriitikko

01.06.2022 09:38 Muropaketin toimitus

Erinomainen Her-elokuva on nyt lisätty Netflixin valikoimaan.

Spike Jonzen ohjaama ja käsikirjoittama Her (2013) sijoittuu lähitulevaisuuden Los Angelesiin.

Tarinan pääosassa nähdään Theodore Twombly (Joaquin Phoenix) – monisärmäinen, henkevä mies, joka ansaitsee elantonsa kirjoittamalla koskettavia, henkilökohtaisia kirjeitä toisten ihmisten puolesta. Pitkän suhteen päättyminen on särkenyt hänen sydämensä, mutta hän kiinnostuu uudesta edistyksellisestä käyttöjärjestelmästä, jonka mainostetaan olevan intuitiivinen ja ainutlaatuinen oma itsensä. Sen käynnistettyään hän saa ilokseen tavata “Samanthan”, fiksun naisäänen (Scarlett Johansson), joka on yhtaikaa oivaltava, herkkä ja jopa yllättävän hauska. Samanthan tarpeet ja halut voimistuvat samaan tahtiin hänen omiensa kanssa, ja lopulta heidän ystävyytensä syvenee keskinäiseksi rakkaudeksi.

Her oli 2010-luvun kehutuimpia scifi-elokuvia, vaikka ensisijaisesti se on draamaa, rakkaustarina ja tutkielma ihmissuhteista. Myös Muropaketin arviossa elokuvaa kehuttiin vuolaasti, tosin erilaiset näkökulmat huomioiden:

”Her on elokuva jonka vietäväksi pitää antautua. Sitä pitää katsoa vailla ulkopuolisia häiriötekijöitä, ja avoimin mielin. Se on helppoa, sillä Jonzen tulevaisuus on kiehtova ajattomuudessaan. Her soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin kaunis runo, joka jättää paljon tulkinnanvaraa katsojalle. Se on myös elokuva jota joko rakastaa tai vihaa.”

Her jatkaa Spike Jonzen laatuelokuvien sarjaa, mutta sitä voi myös vihata

Netflixin lisäksi Spike Jonzen elokuvan voi katsoa Prime Videosta.