Netflixiin tulee yksi 2000-luvun parhaista sarjoista – tähän asti HBO Maxin yksinoikeus
HBO:n sarjoja tihkuu HBO Maxista Netflixin suuntaan aina vaan lisää. Loka-marraskuun taitteessa vuorossa on vuosien 2001–2005 mestarillinen Mullan alla -sarja.
Alan Ballin luomassa synkässä komediassa Mullan alla (Six Feet Under) seurataan ongelmaista Fischerin perhettä ja heidän hautaustoimistoaan Los Angelesissa. Suruviesti saa perheen katsomaan kuolemaa eri näkökulmasta, ja perheenjäsenten on yhdessä yritettävä oppia selviytymään arjesta.
Pääosia HBO-klassikossa esittävät Peter Krause, Michael C. Hall, Frances Conroy, Lauren Ambrose, Freddy Rodriguez, Mathew St. Patrick ja Rachel Griffiths.
Mullan alla saapuu Netflixiin lokakuun vaihtuessa marraskuuhun. Oletettavasti katsottavaksi saapuvat kerralla kaikki viisi tuotantokautta. HBO Maxista sarjaa voi katsoa jatkossakin, aivan kuten myös True Bloodia, Ballersia, Young Sheldonia ja muita Netflixille ”lainattuja” hittejä.
Pari vuotta sitten uutisoitiin, että Mullan alla olisi saamassa jatkoa, mutta sen koommin aiheesta ei ole uutta tietoa tihkunut. Viime aikoina sarja on ollut pinnalla lähinnä Game of Thrones -kirjailijan hehkutuksen merkeissä.