Uusimmat

Yksikään kriitikko ei ole kehunut Iron Sky -ohjaajan uutta elokuvaa, jonka voi nyt katsoa Suomessa suoratoistona

02.03.2023 08:41 Muropaketin toimitus

Iron Sky -elokuvista parhaiten tunnettu Timo Vuorensola ohjasi viime vuonna jatko-osan Jeepers Creepers -elokuvalle. Tänä aamuna Elisa Viihde Viaplay lisäsi Jeepers Creeper: Rebornin leffakirjastoonsa.

Jeepers Creepers: Rebornin juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

”Pariskunta Chase ja Lane käyvät Horror Houndin festivaaleilla, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa Louisianassa. Heidän vierailuaan häiritsevät selittämättömät näyt, jotka liittyvat kaupungin synkkään menneisyyteen. Festivaalien veristen juhlien aikana Laine vakuuttuu yhä enemmän siitä, että jokin on pielessä. On tapahtumassa jotain kammottavaa ensimmäistä kertaa 23 vuoteen. Joku on manannut myyttisen Creeperin.”

Ja traileri näyttää tältä:

Jep, Timo Vuorensolan (ei kuvassa) uusin elokuva on rehellistä halpiskauhua, ja se näkyy myös sen keräämissä arvosanoissa. IMDb:ssa Jeesers Creepers: Reborn on kerännyt vain 2,5 pistettä kymmenestä. Rotten Tomatoesissa elokuvaa on kehunut tuoreeksi 0 prosenttia (!) kriitikoista ja 8 prosenttia muusta yleisöstä. Jos jotain positiivista tilanteesta haluaa löytää, tuntuisi kalkkunoiden ystävillä olevan edessään juhlakattaus ja käsillä kaikki kulttileffan ainekset.

Jeepers Creepersiä (2001) ja sen ensimmäistä jatko-osaa (2003) ei löydy Suomessa missään muodossa, mutta vuoden 2017 Jeepers Creepers 3 on tarjolla Kirjastokinosta ja myynti- ja vuokraversioina.