Uusimmat

Yle Areenasta voi vielä tänään katsoa viiden tähden klassikon – Aika moni tosin taitaa jättää tämän leffan väliin jo kuvauksen kuultuaan

02.05.2021 17:47 Muropaketin toimitus

Ranskan uuden aallon klassikoihin lukeutuva Cleo viidestä seitsemään on katsottavissa Yle Areenassa vielä tämän illan ajan.

Oman aikansa merkkiteos Cleo viidestä seitsemään (Cleo de 5 à 7) kertoo kahdesta tärkeästä tunnista laulajattaren elämässä.

Agnès Vardan vuonna 1962 ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan pääosissa nähdään Corinne Marchand, Antoine Bourseiller ja Michel Legrand, joka teki myös elokuvan musiikin.

Vuonna 2018 BBC:n asiantuntijaraati äänesti 50 parasta ei-englanninkielistä elokuvaa kautta aikain. Cleo viidestä seitsemään sijoittui listalla sijalle 44. Sanomattakin on toki selvää, ettei liki 60-vuotias ranskalaisleffa ole kaikkien makuun, oli sen status elokuvataiteen historiassa mikä tahansa – mutta hei, onneksi Yle Areenasta löytyy myös Liam Neesonin toimintajännäri ja muuta mukavaa.

Cleon voi katsoa Yle Areenasta kello 00.00 asti.

Muropaketin uusimmat