Uusimmat

Yön ritari -tähti Christian Bale antoi uudelle Batman-näyttelijälle yhden ainoan neuvon: “Pidä huoli että voit pissata itse”

09.09.2019 14:02 Muropaketin toimitus

Variety-lehden haastattelema Christian Bale on antanut siunauksensa Batmanin rooliin pestatulle Robert Pattinsonille.

Batmania vuosien 2005-2012 elokuvissa esittänyt Christian Bale totesi Varietylle Robert Pattinsonin olevan hyvä valinta yön ritariksi: ”Hän on mielenkiintoinen valinta ja hän varmasti tekee myös hahmostaan mielenkiintoisen”.

Samalla Bale antoi yhden vinkin seuraajalleen:

”Pidä huoli että pystyt pissaamaan itse. Siinä ei tunne itseään kovin suureksi supersankariksi jos ei pysty pissaamaan omin avuin”.


Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Batmanin näyttelijä on antanut kevyttä kritiikkiä asulleen. Näyttävien haarniskojen pukeminen ja riisuminen on hidasta ja tarkkaa puuhaa, ja yksikin vessakäynti vaatii kuvausten keskeyttämisen pitkäksi toviksi.

Christian Balen seuraava elokuva on Le Mans 66 – Täydellä teholla (Ford v Ferrari), jota hän tähdittää yhdessä Matt Damonin kanssa.

James Mangoldin (Logan) ohjaama elokuva saapuu Suomen teattereihin 15. marraskuuta.