Uusimmat

Zombieland 3 vuonna 2029? Näin ohjaaja Ruben Fleischer kommentoi Emma Stonen ehdotusta

21.02.2022 09:31 Muropaketin toimitus

Ohjaaja Ruben Fleischerin Uncharted-leffa sai ensi-iltansa viime perjantaina.

Ruben Fleischerin ohjaamien Zombielandin ja sen jatko-osa Zombieland: Double Tapin välillä ehti vierähtää kymmenen vuotta. Ensimmäinen leffa sai ensi-iltansa vuonna 2009 ja jatko-osa vuonna 2019. Zombieland 3 -elokuvaa ei taida olla tulossa, vaikka Emma Stone moista ehdottikin.

Fleischer vieraili ComicBook.comin Phase Zero -podcastissa, jossa hän kertoi muun muassa seuraavaa:

– Ensimmäinen elokuva oli unelmien täyttymys. Halusimme tehdä sille jatkoa saman tien, mutta meillä ei ollut kertomisen arvoista tarinaa. Kakkososaa kuvatessa Emma Stone vitsaili, että meidän pitäisi tehdä uusi Zombieland aina kymmenen vuoden välein. Eli ehkä vuonna 2029 on kolmososan vuoro. Paitsi että en tiedä montako kertaa tuohon maailmaan voi palata, se jää nähtäväksi, Fleischer sanoo ei niin innostuneen kuuloisena.

Fleischerin tuorein elokuva on viime perjantaina ensi-iltansa saanut Tom Hollandin Uncharted-elokuva, joka sai Muropaketin arvostelussa kaksi ja puoli tähteä viidestä. Siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Sieluton ja kovin keskinkertainen toimintaseikkailu on kaukana alkuperäisten pelien elokuvamaisuudesta, mikä on itsessään hyvin mielenkiintoinen paradoksi.”

Arvostelu | Uncharted on köyhän miehen Indiana Jones, vaikka videopelielokuvasta jotain hyvääkin voi löytää