Uusimmat

MySpacen tarina ei ole vielä ihan ohi – Uuden Zombieland-elokuvan tekijät löysivät uutta käyttöä Facebookille käyttäjänsä menettäneelle somepalvelulle

19.08.2019 14:20 Muropaketin toimitus

MySpacen suosio on jo vuosia sitten romahtanut 2000-luvun alkupuolen kulta-ajoista.

Vaikka MySpace löytyy edelleen tutusta osoitteesta, on kylmä tosiasia ettei juuri kukaan palvelua enää nykyään käytä. Ensin Facebook kiilasi edelle, ja sittemmin myös Instagram, Snapchat ja moni muu palvelu on jättänyt MySpacen jalkoihinsa.

Nykytilanteestaan huolimatta MySpaceen suhtaudutaan lämpimän nostalgisesti, ja kaiketi juuri sen takia Zombieland-elokuvasarjan kotisivut on nyt muutettu MySpacen vanhaa leiskaa mukaileviksi. Samalla elokuvan tekijätiimi alleviivannee sitä, että ensimmäisestä Zombieland-elokuvasta on tullut kuluneeksi jo 10 vuotta.

Zombielandin kotisivut näyttävät nykyään tältä:

Suomen elokuvateattereihin kauhukomedia Zombieland: Double Tap saapuu 25.10.2019. Ruben Fleischerin ohjaamaa leffaa tähdittävät alkuperäisestäkin osasta tutut Woody Harrelson, Emma Stone, Jesse Eisenberg ja Abigail Breslin.