Uusimmat

Ender’s Gamen uusi traileri jättää Harrison Fordin ja Ben Kingsleyn scifi-filmatisoinnista valitettavan muovisen maun

07.08.2013 13:10 Muropaketin toimitus

Ender's Game

Orson Scott Cardin scifi-romaaniin pohjautuvasta Ender’s Gamesta on julkaistu uusi traileri. Se esittelee elokuvan lähtöasetelman ja vilauttelee maistiaisia avaruudellisista toimintakohtauksista.

Traileri ei näytä pöllömmältä, mutta aika muovinen maku siitä suuhun väkisinkin jää. Ihan kuin kaikki tämä olisi nähty jo niin monta kertaa aikaisemmin…

Ender’s Game pääosissa nähdään Harrison Ford, Hailee Steinfeld, Abigail Breslin, Viola Davis, Khylin Rhambo, Moises Arias ja Ben Kingsley. Elokuva saa ensi-iltansa marraskuun 1. päivä USA:ssa. Suomen osalta tarkka julkaisupäivä on vielä auki.

Ender’s Game on julkaistu suomeksi vuonna 1990 nimellä Ender. Romaani on kerännyt runsaasti kiitosta ja kehuja. Merkittävimpien tunnustusten lista kuuluu seuraavasti: Hugo-palkinto 1986, Nebula-palkinto 1985, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä 1986.

Teksti: Tatu Junni