Uusimmat

Ennakkonäytösten perusteella Deadpool 2 tulee hakkaamaan ensimmäisen elokuvan mennen tullen

21.03.2018 14:50 Muropaketin toimitus

Toukokuussa ensi-iltaan tuleva Deadpool 2 sai testiesityksissä pistemäärän 98. Edellisen Deadpoolin vastaava pistemäärä oli “vain” 91.

The Hollywood Reporterin uutisen mukaan Deadpool 2 on pärjännyt erittäin hyvin viimeisimmissä testiesityksissään. Elokuvaa on esitetty koeyleisölle kolme kertaa ja jokaisella kerralla sen saama pistemäärä on noussut.

Viime kuussa elokuvaan tehtiin lisäkuvauksia, sillä aiemmissa koe-esityksissä yleisö toivoi näkevänsä enemmän Josh Brolinin esittämää Cablea sekä Zazie Beetzin esittämää Dominoa. Nyt järjestetyssä viimeisessä testinäytöksessä elokuva sai pistemääräksi 98, mikä on selkeästi enemmän kuin ensimmäisen Deadpool-elokuvan testiesityksissä saama pistemäärä.

Odotettavissa on siis mahdollisesti jopa ensimmäistäkin parempi Deadpool!

Deadpool 2 saa Suomen ensi-iltansa 16. toukokuuta.