Uusimmat

Ensi vuoden Spider-Man-elokuvassa peräti NELJÄ pahista?

11.06.2013 18:00 Muropaketin toimitus

Spider-Man

The Amazing Spider-Man 2 saa ensi-iltansa ensi keväänä. Ennakkotietojen mukaan elokuvassa nähdään pahiksina Elektro ja Rhino, mutta tuoreimpien huhujen mukaan konnagalleria kasvaa vielä kahdella hahmolla.

Jo aikaisemmin on vahvistettu, että Norman Osborn esiintyy The Amazing Spider-Man 2:ssa. Hahmoa esittää American Beautysta tuttu Chris Cooper. Comic Book Movie -sivuston mukaan myös Osbornin pahispersoona, Vihreä Menninkäinen, nähdään valkokankaalla ennen elokuvan loppua. Eikä siinä vielä kaikki!

Comic Book Movien mukaan TASM:in jatko-osaan jo kuukausia sitten kiinnitetty Colm Feore esittää Adriam Toomesia eli Korppikotkaa. Neljä pahista samassa elokuvassa? Epätodennäköistä, muttei mahdotonta. Huhujen mukaan kolmannessa Hämis-leffassa nähdään Sinister Six eli Kuuden kopla. Kaksi jäsentä toki puuttuu vielä, mutta toki Lisko on yhä elossa, ja ehdokkaita piisaa toki muutenkin.

Venom? Tohtori Mustekala? Mysterio? Kraven?

Aika näyttää. The Amazing Spider-Man 3:n ohjaa Marc Webb ja sen pääosissa nähdään Andrew Garfield, Emma Stone, Jamie Foxx, Paul Giamatti, Dane DeHaan ja Chris Cooper.

Lue myös:

Kaksi The Amazing Spider-Manissa kuollutta hahmoa nousee haudasta ensi vuoden jatko-osassa

Uusia kuvia The Amazing Spider-Man 2:sta: Hämiksen päivitetty asu näyttää upealta, Rhinon ei (vielä)

Toivottavasti tämä ei ole Rhinon lopullinen sarvikuonoasu The Amazing Spider-Man 2:ssa

Ensimmäinen kuva Rhinoa esittävästä Paul Giamattista The Amazing Spider-Man 2:ssa

Spoilerivaara: Miksi Emma Stonen vaatekerta sai Spider-Man-fanit sekaisin?

Kaksi uutta kuvaa: Tältä näyttävät Elektro ja Harry Osborn The Amazing Spider-Man 2:ssa

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Comic Book Movie

Muropaketin uusimmat