Uusimmat

Ensimmäinen juliste Steven Spielbergin The BFG -fantasiaelokuvasta

22.01.2016 19:08 Muropaketin toimitus

Leffa perustuu Roald Dahlin rakastettuun lastenkirjaan.

Disney julkaisi ensimmäisen julisteen ensi-kesänä ensi-iltansa saavasta The BFG -fantasialeffasta.

Steven Spielbergin ohjaama elokuva perustuu Roald Dahlin loistavaan saman nimiseen lastenkirjaan, joka on julkaistu myös suomeksi nimellä Iso kilti jätti. Kirjassa orpotyttö Sophie herää eräänä yönä orpokodissa outoon ulkoa kuuluvaan ääneen. Hän pelästyy nähdessään valtavan kokoisen miehen kurkistelemassa talojen ikkunoista sisään. Jättiläinen huomaa Sophien ja sieppaa hänet, paeten tyttö mukanaan jättiläisten maahan.

Elokuvan jättinä nähdään Mark Rylance ja muissa rooleissa muun muassa Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Jemaine Clement, Rebecca Hall, Rafe Spall ja Bill Hader.

The BFG:n Yhdysvaltain ensi-ilta on 1. heinäkuuta ja Suomessa suunnilleen samoihin aikoihin. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä paljastettu.

Julisteen alta löytyvän teaser-trailerin perusteella luvassa on toimiva koko perheen fantasia.

the bfg

Lähde: CBM