Uusimmat

Ensimmäinen maistiainen syksyn (toiseksi?) kiinnostavimmasta scifi-trilleristä

24.07.2013 10:20 Muropaketin toimitus

Gravity

Warner Bros. Pictures on julkaissut ensimmäisen maistiaisen Alfonso Cuarónin scifi-elokuvasta Gravity. Elokuvaa tähdittävät Sandra Bullock ja George Clooney.

Marraskuun 8. päivä Suomessa ensi-iltansa saavan Gravityn on ohjannut mm. City of Menistä tuttu Alfonso Cuarón.

Gravityn kuvaus kuuluu seuraavasti: ”Bullock on tri Ryan Stone, lahjakas lääkintäupseeri ensimmäisellä sukkulalennollaan konkariastronautti Matt Kowalskyn (Clooney) kanssa, joka taas johtaa viimeistä lentoaan ennen eläkkeelle jäämistä. Katastrofi iskee kuitenkin rutiininomaisella avaruuskävelyllä. Kun sukkula tuhoutuu, Stone ja Kowalsky jäävät tyystin oman onnensa nojaan—pimeyden syövereitä kohti leijaillessaan he eivät ole kiinni missään muualla kuin toisissaan. Painostava hiljaisuus kertoo, että yhteys maahan on lopullisesti menetetty… ja sen mukana kaikki toivo pelastumisesta. Pelon vaihtuessa paniikkiin jokainen hengenveto kuluttaa jo ennestään rajallisia happivaroja. Kenties viimeinen toivo kotiinpääsystä onkin matkaaminen yhä syvemmälle avaruuden pelottavaan syleilyyn.”

Vaikuttaa lupaavalta. Loppuvuoden scifi-elokuvista Gravityn kanssa kiinnostavuudesta kilpailee oikeastaan vain Neill Blomkampin Elysium, joka saapuu teattereihin jo elokuussa.

Lue myös:

Loppuvuodesta on luvassa pari kunnianhimoista scifi-elokuvaa – ja mikä parasta, myös Suomeen 18.7.2013 12.10

Usko tai älä, George Clooneyn ja Sandra Bullockin uuden scifi-elokuvan traileri näyttää lupaavalta 10.5.2013 08.20 | Kommentit (3)

Vuoden kenties odotetuin scifi-elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa 16.1.2013 10.00

George Clooney ei halua tehdä 3D-elokuvia enää koskaan 3.11.2011

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Latino Review