Uusimmat

Ensimmäinen virallinen kuva Anne Hathawaysta Yön ritarin paluun Kissanaisena

05.08.2011 11:57 Muropaketin toimitus

Warner Bros. Pictures julkaisi eilen ensimmäisen kuvan uudesta Teräsmiehestä ja tänään perässä seuraa Kissanainen. Kyse on tietenkin Anne Hathawayn roolihahmosta Christopher Nolanin ohjaamassa Yön ritarin paluu -elokuvassa, joka ilmestyy ensi vuonna.

Oletettavaa on, ettei oheisessa kuvassa näkyvä puku ole Kissanaisen asu kokonaisuudessaan – tai sitten Christopher Nolan on lähestynyt hahmoa aivan uudesta näkökulmasta. Anne Hathawayn osuus uuden Batman-elokuvan kuvauksissa on alkanut tällä viikolla, joten luvassa lienee asiaa valottavia heikkolaatuisia kamerakännykkäkuvia jo lähiaikoina…

Yön ritarin paluu saa ensi-iltansa heinäkuussa 2012. Elokuvan pääosissa nähdään mm. Christian Bale, Anne Hathaway, Tom Hardy, Morgan Freeman ja Michael Caine.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana.