Uusimmat

Ensimmäiset kuvat Han Solon omasta Star Wars -elokuvasta – traileri tulee pian

05.02.2018 14:45 Muropaketin toimitus

Hypetys Solo: A Star Wars Storyn ympärillä on alkanut. Super Bowlissa julkaistiin ensimmäinen tiiseri, nyt tarjolla ovat ensimmäiset kuvat ja traileria on lupailtu vielä tälle päivälle.

Nuoren Han Solon seikkailuista julkaistiin Super Bowlissa vihdoin ensimmäinen maistiainen. Kyseessä on vasta pieni mainos, mutta varsinaista traileria ei onneksi tarvitse odottaa enää pitkään. Colliderin uutisen mukaan sellainen on nimittäin luvassa jo myöhemmin tänään.

Traileria odotellessa on elokuvasta nyt julkaistu kuvia, joissa nähdään mm. nuorta Han Soloa esittävä Alden Ehrenreich sekä hänen kanssaan risteäviä polkuja kulkevat Chewbacca (Joonas Suotamo) ja Lando Calrissian (Donald Glover). Emilia Clarken esittämän Qi’Ra-nimisen hahmon rooli on visusti pidetty salassa, eikä Woody Harrelsonin esittämästä, Hanin mentoriksi mainitusta Beckettistä vielä paljoa tiedetä.

Elokuvan virallinen synopsis kuuluu näin:
Nouse Millennium Falconin kyytiin ja matkusta kaukaiseen galaksiin elokuvassa Solo: A Star Wars Story, joka on galaksin rakastetuimmasta lurjuksesta kertova upouusi seikkailu. Jännittävien vaiheiden jälkeen rikollisen alamaailman synkissä ja vaarallisissa syövereissä Han Solo tapaa tulevan pilottitoverinsa, mahtavan Chewbaccan, ja kohtaa pahamaineisen pelurin Lando Calrissianin matkalla, joka määrää tulevaisuuden suunnan yhdelle Star Wars -saagan yllättävimmistä sankareista.

Han Solon nuoruusvuosista kertova, Ron Howardin ohjaama Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa maailmanlaajuisesti 25.5.2018. Suomessa se päästään näkemään pari päivää etuajassa 23. toukokuuta.