Uusimmat

Ensimmäiset kuvat julki – tältä Riku Nieminen näyttää Juice Leskisestä kertovan elokuvan pääosassa

27.03.2018 10:44 Muropaketin toimitus

Juice Leskisen elämäkertaelokuvassa nähdään myös Hevi reissusta tuttu Antti Tuomas Heikkinen Mikko Alatalon roolissa.

Juice Leskisen nuoruusvuosista kertovan Juice-elokuvan ensimmäiset kuvat on julkaistu. Elokuvan pääroolissa nähdään Riku Nieminen ja mukana ovat myös Antti Tuomas Heikkinen ja Pekka Strang. Heikkinen esittää Juicen 1970-luvun Coitus Int -yhtyeessä vaikuttanutta Mikko Alataloa ja Strang Harri Rinnettä.

– Minut yllätti Juicen järisyttävän suuri lukeneisuus ja yleistieto. Sanavalmiutensa lisäksi hän laati ristikoita, oli kymppitonnin vakiojäsen ja omisti erittäin laajan kirjaston teoksia – kirjallisuuden tyylilajien laidasta laitaan”, Nieminen ihmettelee itsestäänselvyyksiä.

Mikko Alatalo on sitä mieltä, että häntä esittää juuri oikea näyttelijä.

– Antti Tuomas Heikkinen on erinomainen valinta nuoreksi Alataloksi. Hän muistuttaa hämmästyttävän paljon parikymppistä meikäläistä ja sopii yliaktiivisen nuoren rokkarin rooliin, Alatalo sanoo.

Elokuvan ohjaa Teppo Airaksinen ja tuottaa Marko Talli. Käsikirjoittajana toimii Antti-Heikki Pesonen. Juice saa ensi-iltansa vuonna 2019.

Muropaketin uusimmat