Erikoistehostepelleily San Andreasin parasta antia on Dwayne ”The Rock” Johnson

Ensi-ilta: 29.5.2015
Alkuperäisnimi: San Andreas
Ohjaus: Brad Peyton
Käsikirjoitus: Allan Loeb, Carlton Cuse, Carey Hayes ja Chad Hayes, perustuen Jeremy Passmoren ja Andre Fabrizion alkuperäiseen käsikirjoitukseen
Pääosissa: Dwayne Johnson, Alexandra Daddario, Carla Gugino & Paul Giamatti
Pituus: 115 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Maanjäristys tappaa kymmeniätuhansia ihmisiä, pelastushelikopterilentäjää kiinnostaa vain oman perheensä kohtalo
Arvostelija: Aki Lehti

Luonnonmullistustoimintamegaspektaakkelielokuvien on tarkoitus vain viihdyttää, mutta San Andreaksen perusteella on olemassa jokin sääntö, jonka perusteella niihin ei saa keksiä ainuttakaan omaperäistä ideaa.  

Tämän kesän katastrofispektaakkeli on nimeltään San Andreas ja sen pääosassa on ihan passeli Dwayne ”The Rock” Johnson. Tarjolla on – ei niin yllättäen – yltiökliseistä mössöä, joka hetkittäin onnistuu jopa viihdyttämään. Ainakaan San Andreas ei ole niin kamalaa tuubaa kuin viime vuoden Into the Storm -tornadospedeily.

Maanjäristyselokuva tulee markkinointimielessä teattereihin ehkäpä huonoimpaan mahdolliseen aikaan Nepalin katastrofin jälkeen, josta sitä on kritisoitukin. Studio lisäsi trailereiden perään linkkejä nettisivuille, joiden kautta voi auttaa oikean järistyksen uhreja.

Viihdettähän tämä vain on, totta kai, mutta silti tuntuu jotenkin siltä ettei studiota kiinnosta mitä oikeassa elämässä tapahtuu. Ei Johnsonin esittämää pelastushelikopterilentäjääkään kiinnosta lainkaan hommansa hoitaminen. Ympärillä kuolee tuhansia ihmisiä, mutta se on Ray-nimiselle sankarille yksi ja sama. Kunhan vain vaimo ja tytär ovat turvassa!

Arvaan mitä ajattelette: Siinä se tosikko kriitikko taas piipittää.

Yleensä kitisen siitä, jos hahmokehitys on onnetonta, ainakin oikeiden elokuvien kohdalla. Tehdäänpä välillä toisinpäin: miksi taas täytyy tuhlata aivan liikaa aikaa sankarin ja hänen perheensä sotkuisten välien esittelyyn? Kaikki tietävät jo etukäteen, että punttihirmu on eronnut /eroamassa vaimostaan, taustalla on ehkä jokin tragedia, tytär haluaa vanhempiensa palaavan takaisin yhteen ja niin edelleen.

Ei päähenkilöistä tarvitse tällaisessa touhussa välittää. Kunhan ruudulla nyt vain juoksee joku, joka täpärästi selviää kerta toisensa jälkeen.

San Andreasissa pakollista exää esittää Carla Gugino. Sivujuonessa tiedemiehenä ja maanjäristyseksperttinä nähdään taas vasurilla yhden sivuosarooliin läpivetävä Paul Giamatti. Blake-tyttären roolissa on Alexandra Daddario, jonka suurin saavutus Percy Jacksonin ja Texas Chainsaw 3D:n lisäksi taitaa olla paljaiden rintojen esittely True Detectivessa. Teinipojille kuolattavaksi tarkoitettu nainen on silti hänkin ihan okei suoltaessaan latteita vuorosanojaan.

San Andreas kaipaisi kiepästi edes hitusen omaperäisyyttä, mutta turha toivo. San Andreasin siirros repeää ja aiheuttaa maanjäristyksiä koko Kaliforniaan. Jättitutinat jyräävät LA:n ja San Fransiscon maan tasalle, pilvenpiirtäjät sortuvat, Golden Gate -sillan kohtalon varmaan arvaatte, Hooverin pato tuhoutuu, tsunami vyöryy San Fransicoon ja kaiken keskelllä päähenkilöt ovat koko ajan lähellä kuolemaa, sössöttäen kliseisiä repliikkejään.

Suurin ärsytyksen aihe ei tällä kertaa kuitenkaan ole dialogi, tusinajuoni, näyttelijät tai ohjaaja Brad Peyton, jonka filmografia saa nauramaan ääneen. Eniten ketuttavat erikoistehosteet. Basso jyrisee niin matalta ja lujaa, että teatteri tärisee, mutta sadan miljoonan dollarin budjetista huolimatta valkokankaalla ei nähdä mitään aidon näköistä. CGI-mössöä tulvii verkkokalvoille siihen tahtiin, että tuntuu kuin katsoisi animaatioelokuvaa.

Mitään järkevää syytä en keksi miksi San Andreaksen takia kannattaisi raahautua teatteriin asti. Tai no, jos katastrofileffat ovat lempielokuviasi, niin kotiteatterisi tuskin saa aikaan samanlaista metakkaa kuin teatterin äänentoistolaitteet. Helpommalla kuitenkin pääset, jos kurkkaat San Andeaksen trailerin. Siinä nähdään jo melkeinpä kaikki ”hienoimmat” tehostepelleilyt.