Uusimmat

Ethan Hawke suostui mukaan Marvel Studiosin supersankarisarjaan – Paljasti nyt syyn yllättävälle päätökselleen

23.02.2021 09:56 Muropaketin toimitus

Ethan Hawke esittää Moon Knight -sarjan pahista.

Roolinsa tarkkaan valitseva Ethan Hawke suostui mukaan Marvelin Moon Knight -sarjaan. Syitä oli useita, mutta nyt näyttelijä paljastaa The Ringerin haastattelussa tärkeimmän olleen pääosanesittäjä Oscar Isaacin.

– Rehellisesti, Oscar oli tärkeä syy miksi lähdin mukaan. Oscar on minua nuorempi, kiinnostava persoona ja pidän hänen tavastaan ajatella. Upeita juttuja syntyy yleensä kun teet töitä jonkun kanssa, joka suhtautuu ja kelailee asioita samoin kuin sinä itse, Hawke sanoo.

Hawke kehuu haastatelussa myös sarjan ohjaajaa Mohamed Diabia, siteeraa 1970-luvun tärkeintä amerikkalaista indie-ohjaajaa John Cassavetesia ja kertoo Paaviin liittyvän historiallisen tarinan.

Disney Plussassa nähtävän Moon Knight -sarjan showrunnerina ja käsikirjoittajana toimii The Umbrella Academysta tuttu Jeremy Slater. Ohjaajiksi on palkattu Diabin lisäksi kaksikko Justin Benson ja Aaron Moorhead, joilta ilmestyi pari viikkoa sitten hieno tieteiselokuva Synchronic, josta todettiin Muropaketin arvostelussa muun muassa seuraavaa:

”Fiksu ja haastava scifi on harvinaista herkkua elokuvan puolella, mutta vielä harvinaisempaa on tunteita herättävä haastava scifi. Benson ja Moorhead ovat syystäkin kulttiohjaajien maineessa, sillä heidän teoksensa stimuloivat taitavasti useampaa aivolohkoa. Monimutkaisen tieteistarinan äärellä ei kovin usein herkisty, mutta ohjaajakaksikko on tehnyt taas koskettavan elokuvan.”

Arvostelu | Synchronic on fiksu, haastava ja tunteita herättävä scifi-elokuva, jossa Anthony Mackie pääsee esittelemään osaamistaan