Ex Machinan ja Annihilationin ohjaaja Alex Garlandin uusi scifi-sarja Devs etenee

13.11.2019 08:19 | Muropaketin toimitus

Devs-tieteissarja alkaa maaliskuussa.

FX-kanava tilasi aiemmin tänä vuonna muun muassa hienoista Ex Machina -ja Annihilation -elokuvista tutulta ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garlandilta Devs-nimisen scifi-sarjan, joka nähdäänkin Yhdysvalloissa yksinoikeudella Hulu-suoratoistopalvelussa.

The Hollywood Reporter avaa asiaa jutussaan, sillä sekä FX:n että Hulun omistaa nykyään Disney (kukas muukaan). Firma avaa Huluun oman “FX on Hulu” -osion maaliskuussa, jolloin myös Devs saa siellä ensi-iltansa.

Devs-scifi-sarja kertoo nuoresta Lily Chanista (Sonoya Mizuno), joka työskentelee rajoja rikkovalle Amaya-firmalle, jonka toimari Forest (Nick Offerman) on ilmeisesti kaikkea muuta kuin mitä esittää olevansa. Amayan Devs-niminen osasto työstää uutta teknologiaa ja on osallisena salaliitossa, jolla on mahdollisuudet muuttaa koko maailma.

Devs-sarjassa nähdään myös ainakin Jin Ha (Jesus Christ Superstar Live), Zach Grenier (The Good Wife, Deadwood), Stephen McKinley Henderson (Ladybird, Fences), Cailee Spaeny (Bad Times at the El Royale, On the Basis of Sex) ja Alison Pill (American Horror Story: Cult, Snowpiercer).

Sarjan saapumisesta Suomeen ei vielä ole tietoa, mutta Garland on sen verran iso nimi, että tämä nähdään hyvin todennäköisesti tuoreeltaan täälläkin.