Uusimmat

Facebookista ja Guitar Herosta elokuvaversiot?

02.09.2008 12:16 Muropaketin toimitus

Elokuvia on tehty vuosien mittaan vaikka millaisista aiheista aina dinosauruspuistoista tappajatomaatteihin. Outo aihe ei ole aina tarkoittanut epäonnistunutta elokuvaa, mutta miten pitäisi suhtautua siihen, että nyt myös Facebookista ja Guitar Herosta aiotaan tehdä elokuvat?

The West Wing -tv-sarjasta tunnettu Aaron Sorkin työstää parhaillaan käsikirjoitusta elokuvaan, joka kertoo Facebook-verkkoyhteisön synnystä. Juoni keskittyy kertomaan, miten Facebookin luojat perustivat palvelun tavatakseen tyttöjä…

Samaan aikaa toisaalla: Rush Hour- ja X-Men 3 -elokuvista tuttu ohjaaja Brett Ratner on ilmoittanut olevansa kiinnostunut Guitar Hero -soittopeliin pohjautuvan elokuvan tekemisestä. MTV:n tuoreessa haastattelussa herra toteaa mm. seuraavaa:

”Minusta olisi mahtavaa tehdä Guitar Hero -elokuva, jos Activision antaisi siihen luvan.”

Ratnerilla on myös visio Guitar Hero -elokuvan käsikirjoituksesta:

”Elokuva voisi kertoa pikkukaupungin nuorukaisesta, joka haaveilee rocktähteydestä ja voittaa sitten Guitar Hero -kilpailun. Eli sellainen eräänlainen unelmat todeksi -kertomus…”