Uusimmat

Fanien kritiikki meni perille – Sonic the Movien vauhtisiilin ulkomuotoa muutetaan

03.05.2019 09:34 Muropaketin toimitus

Sonic The Hedgehog -elokuva saa ensi-iltansa 22. marraskuuta.

Muutama päivä sitten julkaistu Sonic The Hedgehog -elokuvan ensimmäinen traileri sai oikein kunnon mekkalan aikaiseksi, fanien kritisoidessa erityisesti Sonicin ulkonäköä. Monien mielestä vauhtisiili oli aivan liian ihmismäinen ja erosi liikaa videopeleissä nähdystä hahmosta.

Leffan traileri on katsottu YouTubessa kunnioitettavat 21 miljoonaa kertaa, mutta sille on annettu myös noin 477 000 alaspäin osoittavaa peukkua.

Kritiikki on mennyt perille, sillä elokuvan ohjaaja Jeff Fowler kertoo twiitissään, että Sonicin ulkomuotoa muokataan fanien toivomaan suuntaan.  Leffan ensi-iltaan on vielä noin puoli vuotta, mutta tekijöille taitaa silti tulla melkoinen kiire tehdä hahmo uusiksi.

Sonic on sekoitus näytelmäelokuvaa ja animaatiota. Sankarin äänenä toimii Ben Schwartz ja Dr. Robotnik -pahista esittää Jim Carrey.

Schwartzin ja Carreyn lisäksi mukana ovat myös muun muassa James Marsden, Tika Sumpter, Natasha Rothwell, Neal McDonough ja Adam Pally.

Sonic The Movie saa ensi-iltansa 22. marraskuuta.