Uusimmat

Fanit, kasvakaa aikuisiksi! Marvel’s Spider-Manin ohjaaja joutui uhkailun kohteeksi aivan naurettavasta syystä

04.10.2020 14:21 Muropaketin toimitus

Marvel’s Spider-Manin päähenkilön, Peter Parkerin, ulkonäkö kokee merkittävän uudistuksen tulevassa PlayStation 5 -remasteroinnissa. Osalle faneista tämä oli aivan liian kova pala.

Ihmisten uhkailu ei ole milloinkaan oikeutettua tai sallittavaa, mutta nyt Spider-Man-fanien pohjasakka on tehnyt  uuden ennätyksen siinä, kuinka turhasta asiasta voi suuttua.

Kuten kerroimme aiemmin, Insomniac Games on vaihtanut tulevassa remasteroinnissa Peter Parkerille ulkonäön antaneen näyttelijän toiseen.

Ben Jordanin näköisyys on lainattu peliin kehittäjien mukaan siksi, että hänen ilmeensä sopisivat paremmin Peter Pakerille äänen antaneen Yuri Lowenthalin suoritukseen. Sattumalta hahmo näyttää samalta kuin MCU-leffauniversumin Tom Holland.

On ymmärrettävää, ettei päätös ulkonäön muutoksesta välttämättä miellytä kaikkia faneja, mutta pieni osa faneista on vienyt tulistumisensa aivan liian pitkälle. Pelin ohjaaja Bryan Intihar on nimittäin kertonut Twitterissä vastaanottaneensa uhkailuviestejä hahmon muutoksen vuoksi.