Uusimmat

Fantastic Four on surkein ja tylsin supersankarileffa vuosikausiin

05.08.2015 21:21 Aki Lehti

Fantastic FourEnsi-ilta: 7.8.2015
Alkuperäisnimi: Fantastic Four
Ohjaus: Josh Trank
Käsikirjoitus: Simon Kinberg, Jeremy Slater & Josh Trank
Pääosissa: Miles Teller, Kate Mara, Michael B. Jordan, Jamie Bell & Toby Kebbel
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Tylsistyttää katsoja puolikuoliaaksi ylipitkää tv-sarjan pilottijaksoa muistuttavalla stoorilla Ihmenelosten synnystä
Arvostelija: Aki Lehti

Fantastic Fourin pressinäytös järjestettiin vasta tänään 5. elokuuta, vain kaksi päivää ennen ensi-iltaa. Studio ja maahantuoja pitkittivät arvostelujen julkaisua viimeiseen asti ja syy on selvä: Fantastic Four on todella huono elokuva.

Fantastic Fourista ei promokampanjan perusteella osannut sanoa oikein mitään. Muutama näytepala ja traileri lupasivat ihan ok -tason supersankariseikkailua, toiset mainokset taas olivat aivan karmeita. Studion touhut alkoivat näyttää epätoivoisilta viimeistään siinä vaiheessa, kun viimeiseen traileriin oli ympätty mukaan Deadpoolin oman elokuvan hullunhauska trailerin traileri.

Elokuvan alku lupaa hyvää. Alakouluikäinen Reed Richards (Miles Teller) yrittää rakentaa autotallissaan ystävänsä Ben Grimmin (Jamie Bell) avustuksella teleporttia. Opettajat tai perhe eivät ymmärrä lapsineron touhuista yhtään mitään. 7 vuotta myöhemmin sama touhu jatkuu, mutta nyt Richards on saanut vekottimensa toimimaan ja herättää Baxter-säätiön mielenkiinnon ja pääsee erityislahjakkaiden oppilaiden kouluun ja tutkimuskeskukseen hyödyntämään ainutlaatuisia lahjojaan.

Tästä alkaa katsojan turrutus. Seuraavan tunnin aikana ei tapahdu oikein mitään. Alku, keskivaihe ja loppu ovat kuin kolme eri elokuvaa. Matka siihen kun Ihmeneloset saavat voimansa kestää, kestää ja kestää. Richards rakentaa teleporttiaan yhdessä Victor von Doomin (Toby Kebbel) ja Susan Stormin (Kate Mara) avustuksella.

Leffalla on mittaa vain reilut puolitoista tuntia, mutta se tuntuu huomattavasti pidemmältä. Kun elokuvan kolmas akti vihdoin alkaa, niin aikaa ei ole enää kuin reilu puoli tuntia esitellä hahmojen voimat, heidän suhtautumisensa niihin, miten ne muuttavat heitä ja taistella pahikseksi muuttunutta Doomia vastaan, jonka valkokangasversio on surkuhupaisin superpahis kaikista näistä muutaman viime vuoden aikana nähdyistä.

Vaikka Fantastic Four seuraakin melko pitkälti Brian Michael Bendisin 2000-luvun alkuvuosina julkaistun Ultimate Fantastic Fourin uusiksi laitettua syntytarinaa, niin sitäkin on ollut pakko mennä sörkkimään paikoittain aika rankalla kädellä ja muutokset ovat aivan turhia. Ihmenelosten kiehtovuus on aina sarjakuvan 1960-luvun alussa julkaistuista ensimmäisistä numeroista asti ollut ryhmän keskeisessä dynamiikassa ja ihmissuhteissa. Tässä hahmot eivät kehity juuri lainkaan, eivätkä heidän suhteensa toisiinsa tule missään vaiheessa kunnolla selviksi.

Koko sekasotkua ei todellakaan auta se, että leffa hyppää vuoden eteenpäin sen jälkeen kun sankarit ovat saaneet voimansa vierailtuaan toisessa ulottuvuudessa.

Aikahyppy on laiska veto käsikirjoittajilta. Näin heidän ei tarvitse selitellä juuri lainkaan syitä, miksi esimerkiksi Möykky on suostunut armeijan palvelukseen, minkä takia Liekki (Michael B. Jordan) haluaa samaan hommaan tai miksi Susan Storm haluaa palauttaa heidät ennalleen.

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2015/fantasticfour_580_xx5s5s5s.png

Käsikirjoittajilla ei ole ollut myöskään mitään järkevää ideaa mitä tehdä Doomin hahmon kanssa, ja sille on syy miksi pahista ei esitelty kunnolla ennakkoon.

Kaheli rajatiede on yksi Ihmeneloset-sarjakuvan kiehtovimmista elementeistä, mutta elokuvassa Reed Richardsin keksinnöt tarjoillaan yleisölle lähinnä kohtauksissa joissa hahmot tuijottavat tietokoneiden näyttöjä.

Erikoistehosteista ei ole juuri muuta sanottavaa, kuin että onneksi 3D unohdettiin ja leffa nähdään ohjaajan alkuperäisen suunnitelman mukaan vain normiversiona. Muuten tarjolla on melkoista CGI-ryönää, yhdentekevää sataan kertaan nähtyä keskinkertaista mössöä. Ainoastaan tutkimuspöytään sidottu Herra Fantastinen tekee jonkin sortin vaikutuksen alkaessaan venytellä itseään ja sekin on lähinnä äänisuunnittelun ansiota.

Möykky taas on juuri niin kamalan näköinen kuin mitä trailereissa jo nähtiin. Kaikkien näiden vuosien jälkeen tietokoneella tehdyillä hahmoilla ei edelleenkään vaikuta olevan fyysistä massaa lainkaan. Möykky on satoja kiloja painava kasa kiveä, mutta leffassa sankari näyttää siltä kuin hänet voittaisi taistelussa puhaltamalla miehen suuntaan. Se riittäisi kaatamaan rumiluksen kumoon.

Näyttelijöissä ei ole sen suurempaa vikaa, mutta käsikirjoitus ei anna edes Whiplash-elokuvalla kykynsä suurellekin yleisölle esitelleen Miles Tellerin loistaa. Netflixin House of Cardisssa loistava Kate Mara tyytyy olemaan vakavan näköinen käyttäessään voimiaan ja Jamie Bell on pätevä Ben Grimm ihmismuodossa, mutta Möykyksi muututtuaan hänen äänensä ei sovi ihmishirviölle lainkaan. Michael B. Jordanin näyttelijäntyö Liekkinä taas on vain ja pelkästään kamalaa.

Muutama vuosi sitten oikeasti omaperäisen supersankarileffa Chroniclen ohjannut Josh Trank on ilmeisen tyytyväinen, jos hänestä tulee yksi Hollywoodin peruspuurtajista. Fantastic Fourissa ei ole yhtikäs mitään kekseliästä, vaan se on yksi tylsimmistä ja huonoimmista supersankarielokuvista todella pitkään aikaan.

Toissavuoden Man of Steel ei ollut kovin kummoinen, mutta Teris pieksee Ihmeneloset vaikka kryptoniittia kalsareissa.

Fantastic Four on saman tason kökköä kuin vaikkapa X-Men Origins: Wolverine, ehkä jopa vähän huonompi.

PlusMiinusNolla

+ Leffan alkupuoli toimii
– Yhdestä Marvelin mielikuvitusrikkaimmasta sarjakuvasta voi näköjään saada aikaan täysin mielikuvituksettoman elokuvan
– Hahmojen väliset suhteet ja kunnon draaman kaari on unohdettu
– Doom, voi nolouksien nolous Victor von Doom!

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat