Uusimmat

Fast & Furious: Keikka Riossa vuoden menestynein ensi-iltaelokuva USA:ssa

02.05.2011 12:55 Muropaketin toimitus

Perjantaina Yhdysvalloissa ja Kanadassa ensi-iltaan tulleen Fast & Furious -elokuvasarjan viidennen osan avausviikonloppu oli huikea menestys. Justin Linin ohjaama toimintaelokuva keräsi 83,6 miljoonan dollarin lipputulot kaahaten siten Pohjois-Amerikan tämän vuoden parhaaksi avaukseksi.

Vuoden toiseksi suurin avaus oli animaatio Riolla vajaalla 40 miljoonalla dollarilla. Muualla maailmassa elokuvaa on esitetty tähän mennessä 14 maassa ja niissä se on yltänyt jo 45,3 miljoonaa dollaria. Kahden vuoden takaisen edelliselle osalle, Fast & Furiousille, kertyi Pohjois-Amerikan lippukassoilta omana avausviikonloppunaan 71 miljoonaa dollaria.

Hurjista autotakaa-ajoistaan tunnetun Fast & Furiousin uusimman osan pääosissa nähdään tuttuun tapaan Vin Diesel ja Paul Walker, ja mukana on myös Dwayne ”The Rock” Johnson. Tällä kertaa Rio De Janeiron slummeihin sijoittuvassa elokuvassa kaksikko kokoaa huippuajajista eliittitiimin hoitaakseen vihonviimeisen ryöstökeikkansa.

Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa keskiviikkona 4. toukokuuta 65 kopiolla. Lue arvostelu täältä:

Arvostelu: Fast & Furious 5: Keikka Riossa on viihdyttävää hölmöilyä