Uusimmat

Fiitalin Gizz! Vahvistiko Dwayne Johnson juuri esittävänsä Loboa Warner Bros. Picturesin tulevassa elokuvassa?

25.03.2014 20:40 Muropaketin toimitus

Dwayne Johnson

DC Comicsin verisimpiin sankareihin lukeutuva Lobo on ollut matkalla kohti valkokangasta jo jonkin aikaa. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että hahmolle on löytynyt näyttelijä.

Dwayne Johnson on paljastanut Comic Book Resources -sivuston haastattelussa sopineensa Warner Bros. Picturesin kanssa supersankariroolista. Mies ei kuitenkaan millään suostunut kertomaan, mikä hahmo on oikein kyseessä. Vihjeitä sentään saatiin.

Johnson listasi ominaisuuksia, jotka hänen tulevalta roolihahmoltaan löytyvät, ja ne kaikki viittaavat melko vahvasti Loboon.

”Ensimmäinen etsimämme ominaisuus oli äärimmäinen ristiriitaisuus. Se antaa minulle näyttelijänä ja myös studiolle tilaa tutkia hahmoa. Toinen ominaisuus oli, että hahmon on oltava tunnettu, mutta se ei saanut olla esiintynyt elokuvissa aikaisemmin. Tämä antaa minulle mahdollisuuden antaa oma panokseni hänen persoonallisuuteensa, mutta silti kunnioittaa hahmon juuria. Kolmas ominaisuus – ja se oli tärkein – oli, että hahmon oli oltava paha paskiainen ja vahva kuin Teräsmies”.

Toki on mahdollista, että kyseessä on Darkseid tai jokin muu DC Comicsin ”pahoista paskiaisista”. Lobo vaikuttaisi kuitenkin ilmeiseltä vaihtoehdolta, sillä Dwayne Johnson on jo pari vuotta sitten keskustellut roolista Warner Bros. Picturesin kanssa. Mahdollisesta Lobo-elokuvasta ei ole vielä paljastettu mitään virallista, mutta eiköhän Warner Bros. aiheesta jotain infoa jaa tämän vuoden puolella, jos Dwayne Johnsonin kanssa on jo isketty nimiä paperiin. Kuten oheisesta linkkilistauksesta voi päätellä, Lobo-elokuvan tarina on pitkä ja rikas.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Ikäviä uutisia sarjisfaneille: Lobo-elokuva menetti pääosan esittäjän 16.2.2013
o Fiitalin Gizz! Dwayne ”The Rock” Johnson vahvisti Lobo-huhut 16.7.2012
o DC Comicsin sarjakuvaan pohjautuva Lobo-elokuva etenee – mutta onko se hyvä asia? 23.4.2012
o Guy Ritchie passaa Lobon ohjatakseen Sherlock Holmes 2:n 28.1.2010
o DC:n antisankari Lobosta elokuva – mutta lälly sellainen 3.9.2009

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Comic Book Resources