Uusimmat

Finncon ja Animecon järjestetään Helsingissä tänä viikonloppuna

10.07.2009 13:01 Muropaketin toimitus

Euroopan suurin tieteis- ja fantasiakulttuuritapahtuma Finncon/Animecon 2009 järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla 10.-12.7.2009. Viidennentoista kerran järjestettävä Finncon on aina esitellyt laajasti tieteisfantasiaa, mutta myös kauhua, fantasiaa sekä viime vuosina animea ja mangaa.

Tänäkin vuonna Finnconiin kuuluu myös seitsemäs Animecon. Esillä on ollut erityisesti kirjallisuus, mutta myös elokuvat, musiikki, sarjakuvat, kuva- ja teatteritaide sekä tieteisharrastajakulttuuri eli fandom.

Kunniavieraita ovat Suomessa suuren suosion saavuttanut yhdysvaltalainen fantasiakirjailija George R.R. Martin, brittiläinen scifikirjailija Alastair Reynolds sekä fanikunniavieraana Jari Lehtinen. Tapahtumaan odotetaan myös monia muita ulkomaisia vieraita. Kävijämääräksi odotetaan noin 10 000 koko viikonlopun aikana.

Tapahtuma on kävijöille ilmainen ja järjestetään apurahojen, mainostulojen ja runsaan vapaaehtoistyön avulla. Ohjelmaa on perjantaipäivästä sunnuntai-iltaan suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Ohjelma koostuu puhetilaisuuksista, paneeleista ja kunniavieraiden haastatteluista sekä animeaiheisista ohjelmanumeroista, kuten cosplay- eli pukukilpailuista.

Teemana on tänä vuonna matka. Matkustaminen ja uuden kohtaaminen ovat aina olleet keskeisiä teemoja science fictionissa ja fantasiassa. Mitä matkustaminen opettaa ihmiselle? Entä mitä se opettaa ihmisestä? Miten kohdata uutta ja outoa?

Tapahtuman yhteydessä järjestetään Helsingin yliopistossa kymmenes scifi- ja fantasiatutkijoiden tapaaminen 9.-10.7.2009. Teemoja ovat matka ja genretutkimuksen teoriat. Tutkijatapaamisen vieraana esiintyy brittiläinen professori ja kirjailija Adam Roberts. Finncon/Animecon 2009:n pääjärjestäjät ovat HSFS, HYSFK, ESC ja Finncon-yhdistys.

http://2009.finncon.org/