Uusimmat

Fox-studio pelkäsi Wolverine 3:n olevan ”liian synkkä ja tylsä” – ehdotus meni kuitenkin läpi

16.02.2017 08:31 Muropaketin toimitus

20th Century Foxin X-Men-elokuvat ovat olleet perinteisesti teiniystävällistä materiaalia. Deadpool rikkoi kaavan R-ikärajallaan (K16), ja maaliskuussa Logan jatkaa sen viitoittamalla tiellä.

Deadpool oli satojen miljoonien dollarien hitti, mutta silti R-ikäraja nähdään yhä riskinä ison budjetin elokuvissa. Loganin kohdalla epäröintiä aiheutti myös elokuvan sävy: luvassa ei ole pelkkää erikoistehostetykitystä, vaan mukana on myös aikuisempia sävyjä.

Foxin johtoportaseen lukeutuva Stacey Snider on kertonut studion olleen huolissaan siitä, miten yleisö suhtautuisi aikuisempaan mutanttileffaan.

”Sisäisesti Foxilla oltiin tyrmistyneitä elokuvan tunnelmasta. Logan on oikeastaan elegia elämästä ja kuolemasta. Pohjimmiltaan elokuva on länkkäri, ja kollegani olivat heti puolustuskannalla. Logan ei esittele vitsailevaa, sikaria pureskelevaa ja pulisongeilla varustettua Wolverinea. Tämä poiki keskustelun siitä, eikö tämä versio Wolverinesta ole pirun tylsä”, Stacey Snider totesi Kaliforniassa järjestetyssä Recode Media -konferenssissa.

”Vaan eikö ole jännittävää nähdä Wolverine todellisena ihmisenä ja väsyneenä kehäraakkina, joka vedetään mukaan taisteluun, kun pieni tyttö tarvitsee häntä?”

Loppujen lopuksi Wolverinea esittävän Hugh Jackmanin ja ohjaaja James Mangoldin visio meni kuitenkin läpi 20th Century Foxille. Asiaan vaikutti myös se, että Jackman oli valmis leikkaamaan omasta palkkiostaan, jotta Loganille saatiin rahoitus kuntoon.