Uusimmat

Frasier-tähti haluaa palata X-Men-elokuvien maailmaan

24.06.2014 13:20 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2014/xmenviimeinenkohtaaminen2828.png

Kelsey Grammer esitti Hank McCoyta vuoden 2006 X-Men: Viimeisessä kohtaamisessa ja piipahti pikaisesti valkokankaalla myös toukokuussa ilmestyneessä X-Men: Days of Future Pastissa.

Tulevaisuudessa Frasieristakin tuttu mies haluaisi palata mutanttien maailmaan pidemmäksikin aikaa.

”Haluaisin kovasti tehdä uuden X-Men-elokuvan”, Kelsey Grammer totesi Collider-sivuston haastattelussa. ”Toivon että niiden tekijät löytävät jonkin tavan palauttaa minun aikakauteni Pedon mukaan tarinaan”.

Seuraava X-Men-elokuva on vuonna 2016 ilmestyvä X-Men: Apocalypse. Grammerin epäonneksi se sijoittuu 1980-luvulle, eli Pedosta nähdään nuorempi versio, jota esittää X-Men: First Classissa yleisölle esitelty Nicholas Hoult.

Marvelin mutanttien maailmassa kaikki on kuitenkin mahdollista, joten ehkä varttuneempikin MCCoy nähdään vielä valkokankaalla.

Seuraavan kerran Kelsey Grammerin voi nähdä valkokankaalla ensi perjantaina ensi-iltansa saavassa Transformers: Tuhon aikakaudessa.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider

Muropaketin uusimmat