Uusimmat

G.I. Joe: Rise of Cobra saa jatko-osan

07.01.2010 10:31 Muropaketin toimitus

gijoeViime vuonna ensi-iltansa saanut G.I. Joe: Rise of Cobra oli aika höntti elokuva, mutta sen verran viihdyttävä, että onnistui tekemään kiitettävän hyvän tuloksen elokuvateatterikierroksellaan (noin 300 miljoonaa dollaria). Nyt elokuvalle suunnitellaan jatko-osaa.

Collider.com-sivuston mukaan G.I. Joe 2:lle on hiljattain palkattu käsikirjoittaja ja tuotantoyhtiö Paramount pyrkii saamaan elokuvan levitykseen vuonna 2012. Käsikirjoittajan nimestä ei ole vielä tietoa. Kaikki G.I. Joe: Rise of Cobra:n päänäyttelijät ovat mukana myös jatko-osassa, mutta ohjaaja Stephen Sommersin osallistuminen projektiin ei ole vielä varmaa.