UUSIMMAT

Game of Thrones jatkuu tasan viikon päästä! Nyt kertaamme, millaisesta tilanteesta sarjan viimeinen kausi käynnistyy

08.04.2019 12:59 | Tuukka Hämäläinen

Hittisarja Game of Thronesin kahdeksas ja viimeinen kausi käynnistyy Yhdysvalloissa ensi sunnuntaina. Suomeen ensimmäinen uusi jakso rantautuu maanantaina 15. huhtikuuta eli tasan viikon päästä. Vihdoinkin!

Game of Thrones jatkuu siis viimeinkin, mutta sarjan seitsemännen kauden päättymisestä on vierähtänyt jo melkein kaksi vuotta. Jollei ole innostunut katsomaan koko 67-jaksoista sarjaa uudelleen, saattaa moni katsoja olla hiukan pudonnut kärryiltä siitä, mitä valtaistuinpelin monipolvisessa tarinassa viimeksi tapahtuikaan.

Siksipä kertaammekin nyt, mistä tilanteesta kahdeksas tuotantokausi lähtee liikkeelle.

Mitä viimeksi tapahtui?

Seitsemännen kauden viimeinen jakso toi mukanaan merkittävimmän kohtaamisen koko sarjan historiassa. Siinä  liittoutuneet Jon Snow (Kit Harington) ja Daenerys Targaryen (Emilia Clarke) matkasivat Kuninkaansatamaan ja tapasivat valtaistuinta hallussaan pitävät Cersei Lannisterin (Lena Headey) ja tämän hovin. Kaksikko toi mukanaan Muurin pohjoispuolelta kaapatun epäkuolleen osoittaakseen Lannistereille, että Valkoisten kulkijoiden uhka on todellinen ja ehdottaakseen aselepoa armeijoiden välillä.

Tapaaminen tavallaan onnistui, sillä Cersei suostui nimellisesti yhteistyöhön. Samalla hän kuitenkin valmistautuu puukottamaan selkään uusia ”liittolaisiaan”. Hänen käskystään nimittäin Euron Greyjoy (Pilou Asbæk) lähti kauden päätteeksi noutamaan Essosin mantereelta palkka-armeijaa, joka tunnetaan nimellä Kultainen komppania.

Cersein suunnitelma vaikuttaa siis olevan kahdeksannella kaudella hyökätä palkkaamansa armeijan voimin niitä vastaan, jotka selviävät hengissä Valkoisten kulkijoiden kohtaamisesta. Kuningattaren veli ja rakastaja Jaime Lannister (Nikolaj Coster-Waldau) ei kuitenkaan suostunut pysymään Cersein rinnalla, vaikka tämä onkin uudelleen raskaana. Kauden päätteeksi Jaime lähtikin ratsastamaan yksin Talvivaaraan.

Talvivaarassa puolestaan nähtiin seitsemännen kauden päätteeksi yllättävä käänne, kun Sansa Stark (Sophie Turner) tuomitsi Petyr Baelishin (Aidan Gillen) kuolemaan ja Arya Stark (Maisie Williams) pisti heti tuomion täytäntöön. Baelish, eli tuttavallisesti ”Littlefinger”, oli koko sarjan ajan juonitellut ristiin rastiin, mutta Talvivaaraa hallitsemaan jäänyt Sansa näki viimein hänen valheidensa läpi. Kauden päätteeksi erilleen ajautuneet siskokset Sansa ja Arya olivat viimein sovussa.

Viimeisen jakson loppu toi mukanaan vielä kaksi suurta käännettä. Ensinnäkin, Valkoisten kulkijoiden armeija hyökkäsi Muurin kimppuun Itäisellä vartiotornilla ja onnistui epäkuolleen lohikäärmeensä (Viserionin) avulla murtamaan muurin. Toiseksi, Jon ja Daenerys myönsivät viimein keskinäiset tunteensa ja päätyivät samaan hyttiin laivalla. Samalla katsojille terästettiin jo edellisen kauden päätteeksi paljastunut tosiasia, että Jon on Rhaegar Targaryen ja Lyanna Starkin poika sekä valtaistuimen laillinen perijä, ja Daenerys on hänen tätinsä.

Mistä lähdetään liikkeelle

Nokkelimmat pokkelimmat saattoivat jo kertauksesta osata päätellä, mikä tilanne on kahdeksannen kauden alussa. Selvennetään kuitenkin vielä tilannetta.

Daenerys ja Jon saapuvat Lohikäärmekiveltä mantereelle tavoitteenaan mennä pohjoiseen ja yhdistää kaikki kuningaskunnat taistelemaan Valkoisia kulkijoita vastaan. Heidän mukanaan ovat (ainakin) Tyrion Lannister (Peter Dinklage), Jorah Mormont (Iain Glen), Davos Seaworth (Liam Cunningham), The Hound (Rory McCann) ja Brienne of Tarth (Gwendoline Christie), sekä Tahrattomien armeija. Koko lössin on tarkoitus purjehtia Valkoiseen satamaan, tavoittaa Dothrakien armeija ja matkata yhdessä Talvivaaraan. He eivät kuitenkaan tiedä, millaisen vastaanoton Targaryenin suvun perillinen saa pohjoisen kansoilta, eivätkä sitäkään, että kuolleiden armeija on jo läpäissyt Muurin.

Riippuen siitä, kuinka nopeasti eri tahot matkustavat, näyttää siltä, että Valkoisten kulkijoiden armeija voi jopa ehtiä Talvivaaraan ennen Jonin ja Daenerysin joukkoa. Pohjoisessa hallintoa pitää kasassa Sansa, ja sinne ovat tiettävästi myös Arya, Bran Stark (Isaac Hempstead Wright), sekä äskettäin etelästä saapunu Samwell Tarly (John Bradley) perheineen. Jamie Lannister puolestaan on matkalla pohjoiseen maata pitkin.

Kahdeksannen kauden alkuasetelma näyttää siis siltä, että kaikki ovat kokoontumassa pohjoiseen kohdatakseen Valkoiset kulkijat. Tähän on tosin pari poikkeusta.

Cersei odottaa tietysti Kuninkaansatamassa uutta armeijaansa, ja hän tuskin jättää valtaistuinsalia muuten kuin pakon edessä.

Theon Greyjoy (Alfie Allen) puolestaan purjehtii pelastamaan siskoaan Yaraa (Gemma Whelan) enonsa Euronin käsistä, mukanaan viimeiset Yaralle uskolliset sotilaat. He eivät tosin tiedä, että Euron on matkalla värväämään Kultaista komppaniaa puolelleen, joten tämä kuvio voi asettua vielä kuinka vain.

Ne suuret kysymykset

Game of Thronesin suurin jännite on alusta alkaen liittynyt siihen, kuka istuu lopulta Rautavaltaistuimella. Tämä varmaankin ratkeaa viimeisellä tuotantokaudella suuntaan tai toiseen, ja tällä hetkellä todennäköisimmältä tuntuu, että paikan ottaa joko Jon Snow tai Daenerys Targaryen. Lannisterien valtakauden voisi joka tapauksessa ennustaa päättyvän, tavalla tai toisella.

HBO on muuten tässä asiassa kiusoitellut faneja julisteilla, joissa kaikki hahmot istuvat valtaistuimella.

Julisteita sympaattisin on varmasti tämä:

Toinen suuri kysymys on, kuinka käy taistelussa Valkoisia kulkijoita vastaan. Viimeisen kauden on kerrottu sisältävän yhden valtavan taistelun, joka todennäköisesti liittyy juuri tähän yhteenottoon.

Tarinan kannalta vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Westerosin kansat häviäisivät yhteenoton, joten kysymys kuuluu pikemminkin, kuinka he onnistuvat lyömään Yön kuninkaan armeijan. Arvatenkin lohikäärmeet ja lohikäärmelasista valmistetut aseet ovat tässä avainasemassa.

Lisäksi on tietysti koko joukko pienempiä kysymyksiä: Milloin Jon Snow saa tietää omasta perimästään, ja kuinka se vaikuttaa tapahtumiin? Onnistuuko Theon pelastamaan siskonsa ja kuinka heille käy? Palaako Melisandre (Carice van Houten) mukaan sarjaan, ja onko Valon herralla vielä vaikutusta tapahtumiin?

Entä kohtaavatko The Hound ja hänen veljensä Gregor Clegane taistelussa, ja kuinka eeppistä siitä tulee? Ja pysyykö Tyrionin entinen liittolainen Bron yhä Lannisterien puolella tulevassa sodassa?

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kaikkein kutkuttavin kysymys on tietysti: Ketkä selviävät viimeisestä kaudesta hengissä?

Game of Thronesin kahdeksannen kauden avausjakso ilmestyy HBO Nordic -palvelussa maanantaina 15. huhtikuuta. Uusia jaksoja tulee kaikkiaan kuusi, ja viimeisen niistä pitäisi olla katsottavissa 20. toukokuuta.

Tässä vielä kahdeksannen kauden traileri.

Muropaketin uusimmat