Uusimmat

Game of Thrones oli tarkoitus lopettaa kolmeen elokuvaan, mutta HBO-kanava pisti kapuloita rattaisiin

24.01.2020 18:01 Muropaketin toimitus

George R.R. Martin olisi halunnut Game of Thronesin “viimeisen kauden” olevan kolmen elokuvan mittainen.

HBO-sarja Game of Thronesin viimeinen kausi tuntui monen katsojan mielestä kiireessä kasatulta. Samaa mieltä tuntuu olevan myös tarinoiden isä, George R.R. Martin, joka tuoreessa, saksalaisen Welt-lehden haastattelussa (io9:n kautta) kertoo ajatelleensa sarjan päättyvän kolmeen elokuvaan.

Martin kertoo keskustelleensa David Benioffin ja D.B. Weissin kanssa sarjan lopetuksesta neljä vuotta sitten ja silloin suunnitelmana olleen tehdä lopetus kolmen, elokuvateattereissa näytettävän elokuvan mittaiseksi.

HBO kuitenkin hylkäsi ajatuksen.

“Vastuussa olevat sanoivat: ’tuotamme tv-sarjoja, emme tee valkokangaselokuvaa’. Ja kun HBO tekee elokuvia, kuten esimerkiksi nyt julkaistu Deadwood-elokuva, se tuotetaan pelkästään televisioon, ei valkokankaalle. Kaikki on kuitenkin nyt muuttumassa. Mitä on valkokangaselokuva nykyisin? Mitä on televisio? Mitä on suoratoisto? Tekeekö Netflix televisiota vai elokuvaa? Kaikki on sekoittumassa”, Martin selittää.