Uusimmat

Game of Thrones: Tämä kaikki hittisarjan tekeillä olevasta esiosasta tiedetään nyt

22.11.2018 14:52 Muropaketin toimitus

Game of Thrones tulee päätökseensä ensi vuonna. Samalla tuotantoon lähtee hittisarjan esiosaksi suunniteltu sarja.

Game of Thronesin viimeinen kausi julkaistaan ensi keväänä, mutta George R.R. Martinin luomien tarinoiden ystävien ei tarvitse kauan kitua vieroitusoireissa. Suunnitelmissa on julkaista hittisarjan maailmaan esiosaksi sijoittuva sarja, jota aletaan tuottaa ensi vuoden alussa.

Tulevasta sarjasta on julkistettu vasta tiedon murusia. Tässä niitä koottuna:

  • Uusi sarja sijoittuu aikaan tuhansia vuosia ennen Game of Thronesin tapahtumia. Se kertoo maailman siirtymisestä ”kultaiselta sankareiden aikakaudelta” synkkään ajanjaksoon, johon liittyy myös Valkoisten kulkijoiden synty. Mukana ei siis nähdä Game of Thronesista tuttuja hahmoja.
  • Sankareiden aikakaudella elivät muun muassa Muurin rakentaja Bran the Builder sekä Lann the Clever, jotka ovat Starkin ja Lannisterin suvun esi-isiä
  • Martin on vahvistanut, että uusi sarja ei sijoitu Dunk & Egg -novellien maailmaan, eikä myöskään Robert’s Rebellionin aikakauteen
  • Martin on jossakin haastattelussa puhunut sarjasta nimellä ”The Long Night”, mutta HBO ei ole vahvistanut nimeä
  • Sarjan pilottijakson luovat Jane Goldman ja Martin. Vastaavina tuottajina toimivat Goldmanin ja Martinin lisäksi Vince Gerardis ja Daniel Zelman
  • Sarjan tuotanto alkaa vuoden 2019 alussa
  • Vahvistettuja näyttelijöitä ovat tähän mennessä Naomi Watts ja Josh Whitehouse

Lue lisää The Hollywood Reporterista.