Uusimmat

Game of Thronesin viimeisen kauden käsikirjoitus liikutti Jon Snowta esittävän Kit Haringtonin kyyneliin

23.10.2017 14:50 Muropaketin toimitus

Game of Thronesin yhtä keskeisintä hahmoa, Jon Snowta, esittävä Kit Harington on yhtä aikaa ehkäpä maailman onnekkain että epäonnisin kaveri. Hän tietää, mitä rakastetun sarjan lopussa tapahtuu, mutta joutuu pitämään salaisuuden visusti omana tietonaan ehkä jopa vuoteen 2019 saakka. Kyyneliin sarjan loppu ainakin saa päätähden liikuttumaan.

Brittiläisessä The One Show:ssa haastateltavana ollut Kit Harington vahvistaa tietävänsä, mitä Game of Thronesin viimeisellä, kahdeksannella tuotantokaudella tapahtuu:

”Meillä oli käsikirjoituksen läpiluku viime viikolla, joten tiedän nyt kaiken.”

Hän myös kertoo liikuttuneensa tilanteesta kovasti:

”Itkin lopussa! Se ei johtunut mistään sarjan tapahtumasta erityisesti. On muistettava, että olen tehnyt tätä kahdeksan vuotta. Luulen, ettei kukaan välitä Game of Thronesista enemmän kuin me… Se on ollut pisimpään elämässäni ollut instituutio. Pidempään kuin koulu, teatterikoulu, mikään.”

”Liikutun kyyneliin sitä ajatellessani. Siitä tulee erikoinen vuosi. Kun sanoo hyvästit jokaiselle, kun kuvataan viimeinen kohtaus sen tai tämän näyttelijän kanssa. Et ainoastaan itse ole sidottu siihen, vaan se koskettaa valtavaa määrää ihmisiä ympäri maailman.”