Uusimmat

George R.R. Martin ei olekaan mukana tekemässä Game of Thrones -sarja House of the Dragonia, ellei saa vuosia odotettua seuraavaa kirjaansa valmiiksi sitä ennen

31.10.2019 10:10 Muropaketin toimitus

George R.R. Martin työstää edelleen Winds of Winter -kirjaa.

Eilen kerroimme HBO:n tilanneen saman tien kokonaisen kauden uutta Game of Thrones -sarjaa nimeltään House of the Dragon, jossa Game of Thronesin luojan, kirjailija George R.R. Martinin piti myös olla mukana rustaamassa käsikirjoituksia. House of the Dragon perustuu Martinin Fire & Blood -kirjaan, joka kertoo Targaryenin suvusta.

Nyt Martin kirjoittaa blogissaan, että näin ei ehkä tapahdukaan, sillä hänen ykkösprioriteettinaan on saada vihdoinkin valmiiksi seuraava Tulen ja jään laulu -kirja nimeltään Winds of Winter, jota on odotettu vuosikausia.

– Odotan olevani mukana jossain ominaisuudessa tekemässä House of the Dragon -sarjaa, ja jos palaset loksahtavat paikalleen, niin saatan jopa pystyä rustaamaan muutaman jakson käsikirjoituksen, kuten tein Game of Thronesin 4. ensimmäisen kauden aikana, Martin kirjoittaa.

– Mutta haluan tehdä tämän nyt täysin selväksi. En tee ainuttakaan käsikirjoitusta ennen kuin olen saanut Winds of Winter -kirjan valmiiksi ja lähettänyt sen kustantajalle. Talvi on yhä tulossa, ja Winds on ykkössijalla, vaikka mieluusti kirjoittaisin myös sarjan käsikirjoituksia, kirjailija jatkaa.

Muropaketin uusimmat