Uusimmat

Get Loud! tuo Suomen valkokankaille musiikkileffojen valiot

02.06.2016 11:56 Muropaketin toimitus

Helsingin Teurastamolla 17.-18. kesäkuuta järjestettävän Sideways-festivaalin yhteydessä järjestetään kaikkien aikojen ensimmäinen Helsingin musiikkielokuvafestivaali, jolla nähdään musiikkiaiheisia fiktio- ja dokumenttielokuvia.

Tapahtuma on nimeltään Get Loud! The Helsinki International Music Film Festival. Sen areenoina toimivat Eerikinkadun elokuvateatteri Andorra ja Dubrovnik Bar & Lounge.

Kolmepäiväinen tapahtuma polkaistaan käyntiin keskiviikkona 15.6. Get Loud! jatkuu torstaina 16.6.2016 ja päättyy sunnuntaina 19.6.2016.

Avajaiselokuvana esitetään myös dokumentaristi Michael Mooren tuotannoissa kunnostautuneen Elizabeth Marcusin uunituore ohjaus No Manifesto: A Film About Manic Street Preachers, joka saa nyt Pohjoismaiden ensi-iltansa.

Get Loud!

Toinen ajankohtainen brittirockin kestotähti Suede täyttää Andorran valkokankaan alkuvuodesta julkaistun uuden albuminsa mukaan nimetyllä teemaelokuvalla Night Thoughts, jonka ohjaaja Roger Sargent lukeutuu kotimaansa kiitetyimpiin musiikkimaailman valokuvaajiin. Brittirockin suuruuksien lisäksi festivaalin uutuuselokuvien aiheiden kirjo ulottuu kalifornialaisesta desert rockista (Lo Sound Desert) japanilaiseen punk-undergroundiin (Mad Tiger).

Kurkistuksen kulissien taakse tarjoilee Brendan Tollerin ohjaus Danny Says (USA 2015), jonka kohteena on musiikkimaailman ja pop-kulttuurin legenda Danny Fields. Muun muassa Andy Warholin Factory-yhteisössä vaikuttanut Fields löysi Ramonesin, MC5:n ja The Stoogesin sekä teki yhteistyötä The Doorsin ja Creamin kanssa. Tarina tulvii toinen toistaan uskomattomampia anekdootteja.

Get Loud!

Kokonaisuutta täydentää Penelope Spheerisin moderniksi klassikoksi kohonnut punk-dokumentti The Decline of Western Civilization (USA 1981), jota ei ole esitetty koskaan aiemmin valkokankaalla Suomessa. Toinen liki kartalta kadonnut klassikkoelokuva tekee kunniaa Princen muistolle: pop-kuninkaallinen esittää ensimmäisen oman ohjauksensa Under the Cherry Moon (1986) pääosassa rattopoikaa Ranskan Rivieralla brittitähti Kristin Scott Thomasin rinnalla.

Lähde: Get Loud!

Muropaketin uusimmat