Uusimmat

Ghostbusters-inhokki Leslie Jones haluaa Deadpool 2:een

09.12.2016 11:02 Muropaketin toimitus

Ghostbusters

Paul Feigin ohjaama ”naisten Ghostbusters” keräsi runsaasti vihaa osakseen kevään ja kesän mittaan. Heinähankoja ja soihtuja heilutteleva väkijoukko otti ensijaiseksi kohteekseen näyttelijä Leslie Jonesin, jonka esittämä Patty Tolan oli monen mielestä pahinta mitä uudesta Ghostbustersista löytyi.

Vielä Ghostbustersin ensi-illan jälkeenkin Leslie Jonesin piinaa jatkui, kun näyttelijän alastonkuvat hakkeroitiin ja jaettiin internetissä.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan ole Saturday Night Live -tähteä pysäyttäneet. Nyt Jones on nimittäin ilmoittanut haluavansa roolin Deadpool 2:sta.

”Haluan mukaan deadpooliin”, julisti Leslie Jones tuoreessa tweetissään. ”Voisin olla sanavalmis apulainen. Voimanani olisi äänekkyys!!”.


Kuten olettaa voi, ehdotus on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyrmänneet sitä suoriltaan. Jonesia on ehdotettu esimerkiksi tuoreemmista Deadpool-sarjakuvista tutun S.H.I.E.L.D. -agentti Emily Prestonin roolia.


Deadpool 2 saa tällä tietoa ensi-iltansa vuonna 2018.

Deadpool
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat