Gimlin näyttelijä loukkasi itsensä ikävästi Taru sormusten herrasta -elokuvia tehdessä: “Kun lääkäri kysyi mitä oikein tapahtui, kerroin taistelleeni Helmin syvänteessä”
John Rhys-Daviesin sijaisnäyttelijä Brett Beattie teloi itsensä niin pahasti, että on joutunut jo kolmeen polvileikkaukseen.
Stunt- ja sijaisnäyttelijä Brett Beattie kertoo Polygonin pitkässä haastattelussa Taru sormusten herrasta -elokuvien kuvauksista ja paljastaa näytelleensä vähintään yhtä paljon Gimli-kääpiön kohtauksista kuin John Rhys-Davies, joka sai roolin vaatimasta maskeerauksesta vakavan allergisen reaktion.
Alun perin Beattien oli tarkoitus hoitaa vain hevoskohtausten stuntit, mutta päätyi tekemään paljon muutakin, suurimpana syynä hänen vajaan 150 sentin pituutensa. Näyttelijä onnistui telomaan itsensä useampaan otteeseen kuvauksissa. Esimerkiksi hänen polvensa on jouduttu leikkaamaan jo kolmesti.
– Kirurgi kysyi mitä minulle oikein on tapahtunut. Kerroin taistelleeni Helmin syvänteessä Uruk-haita vastaan, Beattie kertoo.