Godzillan ja King Kongin yhteiselokuvan ensi-iltaa aikaistettiin

20.01.2021 09:25 | Muropaketin toimitus

Monsterimäiske nähdäänkin jo maaliskuussa.

Godzilla vs. Kong on Warner Bros -studion elokuva, eli yksi niistä tämän vuoden leffoista joka saa Yhdysvalloissa ensi-iltansa samaan aikaan sekä teatterissa että HBO Max -suoratoistopalvelussa. Nyt studio kertoo veivanneensa aikatauluja ja monsterimäiske nähdäänkin kaksi kuukautta aiemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

Aiemmin kerroimme Godzilla vs. Kong -elokuvan suurimmaksi osaksi rahoittaneen Legendary Picturesin suostuvan suoratoistoensi-iltaan vain, jos Warner Bros tekee heidän kanssaan uuden sopimuksen sen summan pohjalta, jolla leffaa yritettiin aiemmin myydä Netflixille. Hintalappu oli tuolloin 250 miljoonaa dollaria.

Myös odotettu Dyyni on suurimmaksi osaksi Legendaryn rahoittama leffa, jonka julkaisun HBO Maxissa lafka halusi estää kokonaan.

Godzilla vs. Kongin ensi-ilta oli 21. toukokuuta, mutta nyt se nähdäänkin jo 26. maaliskuuta. Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole pandemiatilanteen takia tiedossa.

Godzilla vs. Kongin on ohjannut Adam Wingard, ja siinä nähdään muun muassa Alexander Skarsgård, Millie Bobby Brown, Rebecca Hall ja Kyle Chandler.